perjantai 26. lokakuuta 2012

Kuinka paljon vaatetta vauvalle?

Huomenta :) Minä ja Hensku oltiin äsken kahvittelemassa (kumpikaan ei juonut kahvia, mutta en osaa käyttää sanaa brunssi) mun kaverin Jemin kanssa, ja nyt ollaan taas kotona. Pikkutyttö on ollut koko aamun hereillä ja peuhannut ja touhunnut koko ajan, ja vieläkään ei väsytä. Juteltiin ja naureskeltiin vaikka kuinka kauan ennen kuin lähdettiin kahvilaa päin, ja autossa Henni nukahtikin - tosin vain viideksi minuutiksi. Kahvilassa hän taas heräsi ja tutkaili meitä koko ajan. Kotimatkankin hän oli hereillä ja nyt hän touhuaa tuossa mun vieressä. Mä yritin saada tytsyä nukkumaan, mutta ei vaan väsytä. Hän jäi sänkyynsä juttelemaan lempparilelulleen ja sängystä kuuluu vieläkin ähinää. Toivottavasti kohta alkais nukuttaa, ettei menis ihan yliväsymyksen puolelle. Tai oikeestaan mä en yhtään tiedä, että kuinka kauan tuon ikäiset on hereillä. Kuinka kauan teidän about 2-kuiset nassikat on hereillä päivisin? Oon vaan tottunut sellaisiin vähän päälle tunnin hereilläolo-jaksoihin :D Mutta eihän mun vauva olekaan enää minipieni, joten kai mun täytyy vaan yrittää saada päähäni se tosiasia että nykyään Henni on kauemmin hereillä! Apua, miten aika onkaan vierähtänyt näin nopeesti.

 Mulle tässä lapsenhoidossa vaikeinta on ollut ehkä vaatteiden valitseminen. Tai no, haastavinta. Mua pelottaa että puen Hennille liian vähän tai liian paljon vaatetta. Ja nyt kun tuli luntakin, niin aamulla pähkäilin pitkään että pitääks mun tunkea joku paksu kerros vielä haalarin alle ja viltti vielä päälle vai täh. No, mä päädyin laittamaan villapuvun vielä haalarin alle, ja sen alle vaan ohkaiset sukkikset ja bodyn. Kun tultiin kotiin niin Henskun niska oli ihan kuuma (olin toki siis kahvilassa riisunut haalarin pois välillä), joten ehkä mä sit kuitenkin ylipuin tällä kertaa. Voivoi, mulla on vielä paljon opittavaa. Joku sanoi joskus, että vauvalle pitäisi pukea samanverran vaatetta kuin itse pukee, ja toinen taas sanoi, että enemmän vaatetta vauvalle kuin itselle. Mitenköhän tääkin juttu on? :/ Musta kuitenkin tuntuu että kylmä siinä tulis, jos oisin jättänyt tuon villahaalarin pois välistä. Ja musta järkevämmältä kuulostaa, että pukisin vauvalle enemmän päälle. Äh, täytyy yrittää tästäkin kysyä ens neukkuvisiitillä.
Nyt sängystä kuuluu yliväsymys-kitinää, mä taidan mennä antamaan vähän unimaitoa ja eiköhän tuo ilopilleri pikkuhiljaa ala nukahtaa :) Hyvät päivänjatkot!
Ps. Henni ei eilen enää ollut vauvattelutuulella, joten en postausta siitä voinut tehdä. Koitan tänään uudestaan :) 

38 kommenttia:

  1. Hei mun on nyt ehkä pakko lopettaa sun blogin lukeminen niin kauaks ajaks kunnes saan oman vauvani koska mä en kestä ku henni on niin söpö ja oon ihan kateellinen ja haluun jo oman pusuteltavan ja haliteltavan ja vauvateltavan ja puettavan vauvan :D EN JAKSA ENÄÄ OOTTAA...!!!!

    ps. ihana henni ja ihana sinä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. haha, mäkään en jaksais oottaa että saat sun vauvan, oon nyt jo onnellinen sun puolesta kun tiiän et saat kokee sen mahtavan tunteen kun pääset tutustumaan siihen omaan vauvaasi!! :)

      Poista
  2. Musta toi vaatetus näyttää hyvältä, meillä oli 1kk ikäisellä tänään suht sama setti kun käytiin neuvolassa. :) Vaunuissa oli sitten makuupussin sisällä kopassa. Tuntui olevan just sopivasti päällä. Kovemmilla pakkasilla laitan sit toppahaalarin ton nykyisen nallehaalarin tilalle.

    VastaaPoista
  3. Mä oon kuullut, että vauvalle yksi kerros enemmän kuin itselle ja sillä me ollaan ainakin menty aina ulos. :)
    Mua ihan harmitti, kun mä viime viikonloppuna näin semmosen ihan pikkuruisen vauvan ostoskärryissä pihalla ja sillä oli ihan törkeän vähän vaatetta! Jupen kanssa puhuttiinkin, että se vauva raukka oikeasti näytti vähän sinertävältä ja olevan kylmissään. :( Vanhemmat varmaan lähtenyt kauppaan ajatuksella, että autossa on lämmin ja siitä suoraan kauppaan niin ei tartte paljon pukea, mutta kyllä semmoinen ihan pikkuinen tarvii aina ulkovaatteet, vaikka kuinka yrittäis sujahtaa nopeaa. :(

    Mutta teillä ainakin näyttää ihan lämpimältä setiltä. :)

    VastaaPoista
  4. Meillä oli 2kk ikäsenä poika aina 1-1,5h hereillä ja nukku sit 30min. Sama 30min päikkäriaika on edelleen, valvoo tosin 2h ja sit nukkuu, ympäri päivän...

    VastaaPoista
  5. Hyvältä näyttää:) Me hankittiin neidille vielä kunnon lämpöpussi kaukaloon, menee hyvin vaunukopassakin. Ei tartte laittaa sisävaatteiden päälle ku ohut fleecehaalari, hattu ja tumput niin tytöllä on lämmin. Sika helppoa! :)

    VastaaPoista
  6. Mun mielestä just sopivasti päällä.. samalla tavalla puen ite meijän 1 vuotiaalle, eli "koti vaatteiden" päälle yhden kerroksen ja sit vk haalarin ja tänään istui makuupussin sisällä vielä ku oltii liikenteessä :)

    Kantsii vaik kantaa mukana vähä vaatetta, jos tuntuu että joskus ois liian vähä päällä. Aina saa sit otettuu pois jos on liikaa mut mistäs sit kekkasee päälle pantavaa jos on liian vähä :)

    VastaaPoista
  7. Mietit niin, että mitä laittasit itselle, jos istuisit vaan paikallaan. Eli esim. jos vauva on vaunuissa ja sulla tuulitakki ja -housut, mutta jos istuisitkin paikallaan, niin mitä sulla sitten olis päällä`?
    Meillä tyttö tuntuu olevan lämminverinen, joten hän ei muutenkaan hirveästi tarvitse lämmikettä.
    Sillon kun oli pieni "kaukalovauva", oli meillä siinä fleece-viltti. Kotona puettiin syys-kevät kelillä vaan sukat,tumput ja pipo, sitten ehkä myös joku neule/huppari ja viltti päälle, talvipakkasilla sitten lämpösempi nallehaalari ja viltti päälle ja hyvin tarkeni autossa, kuin myös kaupassa. :)

    VastaaPoista
  8. niskasta se on paras kokeilla. jos hiki niin sitten on ollu liikaa vaatetta. myös jos toppahanskoista huolimatta kylmät kädet niin sydämen ympärille enemmän vaatetta. ite olin just samanlainen tuon pukemisen kans :D ressissä aina että liikaa tai liian vähän. siihenki tulee semmonen näppituntuma muutaman kk:n kuluttua.

    VastaaPoista
  9. Satuitko olemaan tänään aamupäivästä Porvoon torin lähettyvillä?:) Kävelin siinä lähistöllä ja olin näkevinäni sut, miehen & rattaat! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ei, ei me olla oltu sielläpäin :/

      Poista
    2. Hihii se oiskin ollut hauskaa jos oisitte olleet täällä meidän huudeilla päin :)

      Poista
  10. Kai sitä vauvalle pitää pikkusen enempi pukea kuin itselleen, koska vauvahan vaan makaa paikallaan siellä vaunuissa, kun taas sulla itselläs tulee liikuttuakin. :)

    Mutta miks Hennillä on tommoset tumput käsissään sisällä? :o

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Et tullu vissiin ajatelleeksi sitä että ehkä nämä kuvat on otettu silloin kun he ovat lähdössä tai tulossa ulkoa? Tai että ehkä Essi halusi ottaa kuvan että mitä tytöllä oli päällä,että tiedetään sanoa onko liian paljon vai vähän päällä. :)

      Poista
    2. joo totta, me oltiin just tultu kotiin ja mä riisuin tossa henskun ja samalla kuvasin :) mutta yleensä hennillä on aina hanskat koska hän raapii hirmuisesti :( kasvoissakin on pari kertaa ollut kamalan näköisiä naarmuja kun ollaan hetken annettu olka ilman tumppuja :/

      Poista
    3. 2. anonyymi: No en tullut ajatelleeks kun Henni on sängyssä peiton alla noissa kuvissa, sori nyt vaan. :D Mutta olit oikeassa. :)

      t. 1. anonyymi

      Poista
  11. ^ Meillä ainakin pidetään joskus tumpppuja sisällä ettei pääse raapimaan itseään, kun ei vielä käsiään osaa hallita. Ja meidän neidillä on myös usein melko kylmät kädet. :)

    Henni on todella suloinen ja tyytyväisen oloinen pikku prinsessa! :) <3

    VastaaPoista
  12. Mun pikkusiskolle puettiin ihan pienenä aika reippaasti vaatteita talvella, kun kuvittelee että pikkunen istuu/makaa rattaissa paikoillaan, niin tarvii paljon vaatetta, koska pienillä vauvoilla on myös ohuempi iho? Ja en tiiä, mut eiks aikuiset osaa säädellä omaa lämpövaihduntaa (?)

    Mun pikkusiskolle puettiin talvella sisävaatteet, villahaalari, kauluri, ohut kypärämyssy + paksumpi pipo ja sitten vielä villasukat ja talvihaalari.. Muuten ei oo koskaan sillä ollut kylmä paitsi poskista. :)

    VastaaPoista
  13. Voi apua mikä ihana pieni palleroinen :--) Suloinen tyttönen. Löysinpä sattumalta tänne! Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  14. Lukaksel oli tänää pääl potkupuku ja sen pääl toi äitiyspakkauksen haalari, mentii kyl autol, mut sit ku otin pipon pois nii hiukset ihan hikimärät xD Mun äiti kerra kysy et eiks me koskaa pidetä Lukaksel hanskoja sisäl, et eiks se raavi kasvojaa, mut ei toi koskaa raavi naamaa. Oon leikannu sen kynsii varmaa jo 4 kertaa, kasvaa nopee xD

    VastaaPoista
  15. Oon aika uus ja innokas lukija ja oon jo monta päivää oottanu uusii postauksii! ois niinku kiva jos kirjottelisut joka päivä ees vähän jtn jos siis henniltä kerkeet! :)) ps. kyl toi henni vaa nii sulonen on! :))

    VastaaPoista
  16. Ahh, your baby is so cute!

    Maybe you would like to follow each other?
    www.umostyle.com

    VastaaPoista
  17. voitko tehdä podtauksen teidän ekasta viikosta/päivästä? miltä susta tuntui ja sillee =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. joo hyvä idea, mä alan väsäilemään sellaista :)

      Poista
  18. kauanko sulla meni tikeissä että pystyit istumaan

    VastaaPoista
  19. kauanko sulla kesti parantua tikeistä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. öööh no istumaan mä pystyin normaalisti n. kolmen viikon päästä synnytyksestä, ei ihan noinkaan kauaa mennyt :)

      Poista
  20. Voisitko tehdä uuden postauksen??? :))) t. innokas lukija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. joo, anteeksi tää hiljaisuus, mä yritän nyt ryhdistäytyä! :)

      Poista
    2. Juu ei se mtn! oon vaa jotenki jääny koukkuun tän sun blogin lukemiseen! :))

      Poista
  21. montako kertaa henni heräsin noin öisin syömään vastasyntyneenä ja monelta sä itte menit iltasin nukkumaan?

    VastaaPoista
  22. essiii!! missä ne postaukset viipyy!!! :D mut pakko myöntää et ainaku nään hennin kuvan nii tuee kauhee vauvakuume! :)) olishan se ihanaa jos ois tollane sulone pusuteltava! ja sunha piti tehä se vauvattelu postaus, nii onks tulossa!? :))

    VastaaPoista
  23. Mitä teille kuuluu? :)

    VastaaPoista
  24. mun mielestä ei ees tarvis tehä mtn ihmeellisii postauksii! kertoisit vaa mitäootte tehny ja sillei! ois vaa kiva jos postailisit!

    VastaaPoista
  25. tuli vaa mielee et haluisitko joskus hennille siskon tai veljen?? :D

    VastaaPoista
  26. miks et oo postannu pitkään aikaan:-(

    VastaaPoista

© Bella Bambina 2012 | Blogger Template by Enny Law - Ngetik Dot Com - Nulis - Jemina Immonen