sunnuntai 22. syyskuuta 2013

Mammamiitti

Eilinen ilta oli mahtava ja tyypit olivat ihania! Toivottavasti päästään näkemään joskus uudestaan, eilen en kerennyt jutella kaikille ja vaikka olisin kyllä halunnut. Haluaisin muutenkin vielä nähdä tuttuja blogimammoja, joiden kanssa olen vain netissä jutskaillut. Loistavaa kuitenkin että nyt saatiin ihana neljäntoista hengen porukka paikalle ja ilta sujui hyvin! Kuvat ja kuvatekstit kertokoot enemmän ;)

Olin kotona ihan täpinöissäni ja aika tuntui matelevan! 

Viiden maissa istahdin bussin takapenkille (istun siellä aina!). Mulla oli yksi rentouttava mukana, koska jännitti niin hirveästi! :D Koko matkan kuuntelin musaa ja hörpin juotavaa. 

The lord of the river! Treffattiin himpan ennen kuutta Amarillon edessä ja pian siirryttiin sisään. Meillä oli pöytä varattuna ja annokset etukäteen tilattuina, joten ruuat tulivat tosi nopsasti pöytään. Monet söivät kolme ruokalajia, mutta mä otin vaan pääruokaa. En kylläkään tykännyt tuosta yhtään! :( 

Mä oon tässä kuvassa piilossa Melinan pään takana, mutta tää taitaa olla ainoa ryhmäkuva rillosta? Kuvan nappasin Demiltä!

Rillon jälkeen suunnattiin Ateneumin portaille pussikaljalle! Satoi, mutta kivaa oli! Hengailtiin tuossa ehkä pari tuntia, jonka jälkeen osa porukasta lähti kotiin ja me loput lähdettiin valumaan kohti Baarikärpästä.

Juotiin pörisevässä muutamat, tanssittiin Studio Killersin Jenny ja päätettiin lähteä menemään, koska BK oli melko huono paikka eikä kukaan viihtynyt. Seuraavaksi otettiin suunnaksi Tivoli! Siellä saatiin tanssia kunnolla, ja tanssiminenhan oli meille se tärkein juttu ;) PS. Veera olet tanssin jumalatar!! 

...ja tässä näkyy tämän mammabloggaajan hemaiseva illan päätös! :D Mä en vaan ymmärrä miten nugetit ja ranskikset voi maistua niiiin hyviltä yön pikkutunneilla...

Kaikki lähtivät Tivolista hyvissä ajoin kotiin. Mä hurautin taksilla rokkimäkkärille ja odottelin siellä Mikkoa, joka urhoollisesti keskellä yötä heräsi ja lähti hakemaan mua. Love you babe ♥

12 kommenttia:

  1. Luin muidenkin osallistujien blogeista suunniilleen samoja fiiliksiä. Oli varmaan tosi mukava päästä viihteelle likkaporukassa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli mukavaa, mutta ois kiva nähdä myös ihan normimerkeissä lasten kanssa! :)

      Poista
  2. ♥ yhyyy me ei karden kans saatu mäkkiruokaa ku helsingis oli liian pitkät jonot ja porvoosee tultuamme oli jos sen verran huono olo ettei tehny mieli :DD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo meilt jäi mäkkiruuat kokonaan välistä! :( :D JOS me oltais ehitty hakee mäkkiruokaa helsingissä niin ois varmaan ollut vähän parempi olo bussimatkalla, ken tietää! :D ei ees juotu niiiin paljon mut silti tuli paha olo pöh.

      Ps. Oli ihana ilta <3

      Poista
    2. Haha, mullei ollu ees seuraavana päivänä huono olo! :D ja sitä ihmettelen!

      Poista
  3. Heikompaa alko hirvittää ku Veera veti vähä muuveja :DD !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. HAHAHAHAAAAAA Essiii mä kuolin :D "jumalatar" :D <3 Ootte hassuja!! Dance like nobody's watching, right?

      Poista
  4. https://www.facebook.com/groups/509931609098429/ liity tonne linkkaamaan blogisi :))

    VastaaPoista

© Bella Bambina 2012 | Blogger Template by Enny Law - Ngetik Dot Com - Nulis - Jemina Immonen