torstai 19. heinäkuuta 2012

Neuvola

rv 35


Moikkamoi! Tässä parin hiljaisen päivän aikana ei juurikaan oo tapahtunu mitään ihmeellisempiä, mä täytin tiistaina 18vee (wuhuu!) ja vietin sen synttäripäiväni yksin kotona kuunnellen sadetta. Porukat lähti lintsille, mut mulla ei ollu voimia siihen, et oisin koko päivän jaksanu olla liikkeellä. Joten silleen meni se synttäripäivä. Ensviikolla kuitenkin pari kaveria on lupautunu lähtemään mun kanssa muutamille alkoholittomille juhlan kunniaks ;) Saanpahan tätä täysi-ikäisyyttä pikkusen juhlittua!

Tänään meillä oli neuvola, ja kaikki oli hyvin. Neuvolassa on aina ihana käydä kuulemassa hyviä uutisia, ja parasta on vauvan sydänäänten kuunteleminen. Tosin vauva oli tosi villinä ja kiemurteli kokoajan, ja sellaisen tasaisen äänen saaminen oli vähän vaikeeta. Meidän terkka vaan naureskeli tälle pikku vintiölle :)♥ Sykkeeks saatiin kuitenkin 145.  Mikko pääsi pitkästä aikaa mukaan, ja terveydenhoitajakin oli iloinen että sai jutskailla meidän molempien kanssa. Hän oli myös tosi tyytyväinen, kun kerrottiin, että kaikki hankinnat on tehty. Mulla on tän raskauden ajan ollu hemoglobiini aika alhainen, (viimeks muistaakseni 111) vaikka oon syöny rautatabletteja joka päivä. Kolme viikkoa sitten mä lopetin, koska mun maha ei vaan kestäny niiden popsimista enää. Maha oli vaan ihan älyttömän kipeä kokoajan :(  Olin varma, et tänään mennään jo vielä alhaisemmilla luvuilla, mutta ylläripyllärinä se olikin 124, eli samanverran ku ihan alkuraskaudesta!  Onneks ei siis tarvii enää syödä noita rautatabletteja, ne teki mulle vaan pahaa :) Painoa oli kolmessa viikossa tullu vaan 500g lisää, mistä yllätyin, koska kasvu tähän asti on ollu 500g/vko. Paino on tällä hetkellä siis 77,5kg. Olin ajatellu, että 80kg ois mulla rajana, joten toivottavasti kiloja ei enää ihan hirveesti tuu.


Ja sit vielä pikkuiset sukat, jotka mun piti ostaa, koska muita vaatteita ei enää tosiaankaan tarvitse :)


Nyt kummityttö  repii mut väkisin pihalle, täytyy mennä! Seuraavaks ois varmaan tulossa huonepostaus, ku mun nyt kerrankin täytyy siivota tää huone tosisuper siistiks, tulevien rippijuhlien takia, jotka on siis lauantaina :)

18 kommenttia:

  1. Kiva lukea, et sulle kuuluu hyvää. Muutenkin tosi kiva blogi, odotan aina innolla uutta postausta ja kuulumisia!
    Ja ei varmaan ollut ihan sellaiset synttärit kuin olit aiemmin ajatellut 18v synttärien olevan.. :P

    Ps. mistä toi sun neule on, paljonko? Ihana ja lämpimän näköinen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, no ei ehkä ihan ollu sellaset mitä mä joskus saatoin kuvitella, mut käy tää näinkin! :P ja toi on H&Mstä, hinnaks arvioisin jonkun 30e, en oo ihan varma... :) Ja varsinkin talvella toi on ihana pukea ylle, se on ihanan lämpönen!

      Poista
  2. Hei hyvää synttärii näin jälkikäteen!:) Ja kiva kun pieni voi hyvin!♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Meistäkin oli ihana kuulla et kaikki oli hyvin, jotenkin se aina piristää vaikkei ees ois huolehtinu et jotain ois mahdollisesti pielessä :)

      Poista
  3. Onnea synttäreistä! :) Mullaki oli hempparin kanssa ogelmia jossain välissä, ennen raskautta/raskauden alussa se oli 138, jossain välissä se sitten putos 118 ja mulle sanottiin että jos vielä putoaa niin rautaa syömää. Olin kuullu niistä rautatableteista pelkkää huonoa niin päätin että teen muuta sen nostamiseks. Kysyin neuvola tädiltä ruokia mitkä on sallittu ja sisältää paljon rautaa, jonka tuloksena aloin urhoollisesti mättää leipänä pelkkää ruisleipää ja 1-2 kertaa viikosta pinaattikeittoa :D ja se oikeesti toimi tosi hyvin ja se hemppari nous muutamassa viikossa 128 :) Ainut huono tässä on se että toisinaan tuntuu että sitä samperin keittoa tulee korvistakin mutta ehkä jaksan sitä vielä sillon tällön syödä.. Synnytyksen jälkee en kyllä syö sitä ainakaa vuoteen! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Ja oi mä en ees ajatellu, et sitä vois noinkin paljon nostaa pelkällä ruisleivällä ja pinaattikeitolla :D Mutta täytyy myöntää että sä oot urhoollinen! En usko et pinaattikeitto hirveen kauaa monelle maistuis jos pitäis paljon syödä

      Poista
    2. Sitä ne neuvolassaki nauro että aika sisukas saa olla että pystyy tollasia määriä mättämään pinaattikeittoa. :D

      Poista
  4. mulla on samanlainen villatakki! :3 ihana talvella! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. niin on! ja kyllä se näinä kylminä sateisina ''kesä''päivinäkin pelastaa... :)

      Poista
  5. Ihanat sukat ja Hyvää syntymäpäivää (tosin myöhässä :D ) !!

    VastaaPoista
  6. Hyvää syntymäpäivää Essi!♥
    Onneksi Hertta voi hyvin! Ihanat sukat♥ Voimia loppuraskauteen!

    VastaaPoista
  7. Hyvää syntymäpäivää vähän myöhässä :)) Ihanat pikkusukat :D

    VastaaPoista
  8. ihania noi sukat :D <3 btw, mikä kamera sulla on ja mikä objektiivi siinä?:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on Nikon D60, ja objektiivi on Nikkor AF-S 18-105mm :)

      Poista
  9. Hyvää syntymäpäivää! :) ja sellainen tietode: facessa jollakin huijariprofiili ja siellä on susta kuva. http://www.facebook.com/karo.west.92 sieltä löytyy...

    VastaaPoista

© Bella Bambina 2012 | Blogger Template by Enny Law - Ngetik Dot Com - Nulis - Jemina Immonen