Coming up on weekend

Mä rakastan pikkujouluja. En ole niinkään jouluhössöttäjä vaikka joulusta pidänkin, mutta pikkujoulut on ihan mahtavia, mun lempparijuhlia! Niissä on sellasta pientä joulujännitystä ja tunnelmaa. Tulevana viiikonloppuna on tiedossa kahdet pikkarit: ultimatetyttöjenbileet lauantaina ja meidän mammaryhmän ja lasten kanssa sunnuntaina. Mammojen kesken ollaan nähty, mutta lapset tais nähdä viimeksi vuosi sitten halloweenbileissä? Siispä korkee aika treffata!

Lauantaille on muutenkin hirmuisesti kivaa puuhaa. Mun ystävä Milla lupasi hiippailla tänne meidän seuraksi jo päivällä ja ai että, pampula on ihan kikseissä. Milla on ihan ässä! Kuultiin myös huhua, et Joulupukki saapuis tohon Nummelan torille lauantai-iltana ja ollaankin nyt kuumeisesti pampulan kans pohdittu, että uskallettaisko me mennä ihan syliin asti. Eiköhän me uskalleta. Mä veikkaan, et jos niin hienosti käy, niin pampula selittää siitä suu vaahdossa koko loppuillan. Torin jälkeen heitetään Millan kanssa vaahtosuupampula yökylään ja otetaan suunnaks Espoo ja katellaan miten ilta etenee. Illan kulkua voi seurata snäpistä (essibambina), mutta enköhän mä siitä postauksenkin väsää! Yhdet pikkarit on jo takana, niitä vieteltiin muutama viikko sitten luokan kesken Vantaalla ja oli ihan sikakivaa.

Sunnuntaina onkin sit eri meno. Aiempien lapsitreffien perusteella mä veikkaisin, että sunnuntaina saattaa olla kovemmat bailut kun lauantaina. Ääntä ainakin riittää! Ja herkkuja ♥ Tiedossa on nyyttärimeininki ja kun puitiin sitä, mitä kukin tuo, alkoi välittömästi himottaa kaikenmaailman piparijuustokakut, pitsat ja kaikki muu. Hirmu jännää nähdä, miten Henni suhtautuu tällä kertaa ipanoihin. Hennistä on tullut paljon reippaampi kuin mitä hän oli esimerks vuosi sitten ja siks onkin ihanaa, että päästään muiden lasten ilmoille. Ihan hirveesti muita lapsia ei nähdä, lukuunottamatta hoitopaikan kersoja ja satunnaisia kamuja joihin leikkipuistossa törmää. Musta ois ihanaa saada äiti- ja lapsikavereita lähempää, ja mä oonkin ajatellut tehdä jotain sen eteen. Ehkäpä mä laitan tänne blogiin pyynnön, että Nummelan äipät, ottakaa yhteyttä, etsin teitä tositarkoituksella! Itseasiassa ei hassumpi idea, koska mä oon useampaan otteeseen saanut kommentteja, joissa harmitellaan kun äitikaverit on niiiin vähässä. Hei joo, tän taidankin ottaa projektiks!

Mä en vielä oo ihan varma, mitä me sunnuntaina vietäis mukanamme nyyttärikemuihin. Ois ihanaa, jos vinkkaisitte jotain suolaisia pikkunaposteltavia! JA HEI! Mä kävin äsken Lidlissä ja siellä oli vaikka kuinka paljon kivoja leluja. Kaikki lelut on äityleiden mukaan jo loppunu monesta paikasta kun ne sinne jo eilen saapui, mut Nummelassa oli vaikka millä mitalla. Me käytiin Hensun kans jo eilen vähän ihastelemassa muttei tietty voitu ostaa ja mä juoksinkin aamusta jo sinne toivoen, että siellä vielä jotain olis. Ja olihan siellä!

Let me introduce you, Bella Bambina 2.0!

Jokohan mä uskaltaisin hehkuttaa, että I'm baaack? Mä oon miettinyt bloggailua monelta kantilta; mikä siinä on alkanut tökkiä ja mikä ahdistaa ja huikamala ja mitämäänytteeeen. Blogi on aina ollut tosi henkilökohtainen ja se on tässä selvinnyt juuri siksi pröbleemäksi. Sellainen ei tunnu enää hyvältä. Tuntuu hyvältä, kun sain ajatukseni järkkäiltyä niin, että pysyn jatkossa jutuillani enemmän yleisellä tasolla. Tai siis no joo, tällä tarkoitan lähinnä kaikkea Henniin liittyvää. Pari aikaisempaa postausta, sinkkuudesta ja rintaimplanteista olivat suosittuja ja musta oli aivan ihanaa kun sain niistä positiivista palautetta eri sosiaalisten medioiden kautta! Ne on sillä henkilökohtaisuuden rajalla, mutta keikkuivat kuitenkin vahvemmin sillä puolella, että niistä tuntui hyvältä puhua. Allaoleva teksti kuvaa aika hyvin mun fiiliksiä; jos musta tuntuu, että jostain mun kokemuksista voi olla hyötyä muille, kannattaa antaa vaan kynän (tai näppiksen) viedä.

Ja entäs sitten kuvat, voi jessus sentään kun ahdistaa. Pari viikkoa sitten päätin, etten lisää Hennistä enää kasvokuvia someen. Mua on alkanut ahdistaa hitosti tää hullu maailma ja hullut ihmiset. Itkettää ja ahdistaa millaiseen paskamaailmaan mun lapsi on syntynyt. Maailmaan, jossa elää kaikenlaisia ihmissaastoja ja joiden kanssa joutuu luultavasti olemaan tekemisissä, kun näitä on tällä pallolla enemmän kuin uskoiskaan. Mä hermostun aika helposti ja pahat jutut jää mieleen pyörimään, mutta en halua antaa pelolle valtaa. Haluan jatkaa bloggailua, mutta pieni uudelleenharkinta aiheiden ja kuvien suhteen tuli tarpeen. Aah, ja heti kun sai uudet säännöt sanottua ääneen, taakka putosi harteilta! Jos jotain voin suositella bloggaamisen tuntuessa pakkopullalta, niin teepäs kuule kunnon tarkastelu sun blogihistorian suhteen ja ota aikaa. Hei, tästä blogimasisteluun liittyvistä vinkeistähän sais vaikka postauksen kasaan! Se tunne kun postausideat vilisee päässä, gotta love it ♥

Tähän uuteen puhtiin vaikuttaa myös se, että mä sain VIHDOIN kotiin koneen ♥ Tää on niin herkkua! Samalla sain lisää tunteja päivään, koska nyt mä voin hoitaa mun kaikki työharkkajutut kotona, eikä turhia tunteja kulu työmatkoihin. Sellanen pieni catch up kuulumisista vois olla paikallaan, eiksniin? Onks jotain mitä te haluaisitte tietää?

Muthei, tästä starttas siis Bella Bambina vähän uusilla kujeilla, katotaan nappaako uudet aiheet teihin! Puspus! 

Oh snap!

Tulin, näin, snäppäsin. Me ollaan siellä nyt kans nimellä essibambina! Videot on mun bravuureja, harmi etten mä saanu niitä tähän.

"Miten noin nätti tyttö voi olla sinkku?"

"Miten noin nätti tyttö voi olla sinkku?!"

"Ai sä oot sinkku? Älä huoli, kyllä sä vielä joskus jonkun löydät."

"Mulla on yks sinkkukaveri, teidän pitäis lähteä treffeille!"

Mä tykkään olla sinkku. Se on mukava olotila. Vapaus ja oman itsensä herrana oleminen ei oo koskaan tuntunu näin hyvältä. Musta on vähän hassua, että mun oletetaan jahtaavan miestä hullunkiilto silmissä. Parisuhde päättyi melkein puolitoista vuotta sitten ja elämä on oikeastaan vasta viime kuukaudet tuntunut tosi hyvältä ja täydeltä, mä oon tajunnut etten kaipaa siihen mitään tällä hetkellä. Sinkkukausi alkoi melko kankeasti, koska en yhtään tiennyt mitä halusin tai mun olis pitäny haluta. Olisko mun pitäny heti lähteä treffeille vai vältellä kaikkia miehiä? Emmää tienny mistään mitään! Oli iso elämänmuutos kun jäin kahden tyttäreni kanssa ja kumppani muutti pois. 

Tämä vuosi on kuitenkin ollut ihana. Vasta tämän vuoden puolella mä oon vähän enemmän päässyt käsiksi ajatuksiini. Olen tyytyväinen sinkku. Olen lyhyen elämäni aikana seurustellut pari vuotta, mutta juuri se suhde ei ollu mua varten. Yleisestiottaen mulla on mennyt paljon paremmin sinkkuna. Saa tehdä mitä haluaa, olla miten haluaa, mennä miten haluaa ja niin edelleen. Ja mikä parasta; voin keskittyä vain itseeni ja Henniin. Sitä me tarvitaankin juuri nyt. 

Yritin vasta parisuhdetta, mutta ahdistuin. Sitoutumiskammoisuus ja kyvyttömyys aloittaa seurustelu kertonee jotain siitä, ettei ole käsitellyt aivan täysin vielä edellisen suhteen jättämiä jälkiä. "Mitä jos seuraavakin suhde on onneton, arjesta tulee paskaa ja Henni hämmentyy aikuisten kylmistä väleistä?" No, eiköhän tuonkaltaiset tunteet heittäis häränpyllyä siinä kohtaa, kun Se Oikea tulee eteen. 

Hassua, että sinkkuna ollessa sitä on muuttunut paljon sosiaalisemmaksi ja ulospäin suuntautuneemmaksi! On vaan niin hyvä olla, ja mä uskon ihan vakaasti siihen, että mitä paremmin äiti voi, sitä paremmin lapsikin voi. Ja mä voin sanoa, että voin tällä hetkellä hyvin kun saan tutustua rauhassa uusiin ihmisiin, etsiä itseäni ja olla vapaa. Joskus toki iskee halipula ja tarpeeksi kun hilluu sinkkuna niin siihenkin ihan varmasti leipääntyy. Mutta murehdin sitä sitten kun niin tapahtuu! 

Välillä pistää silmään tuo joidenkin "ydinperheen" omaavien mielipide siitä, että sinkku olisi jotenkin itsekäs. Eli ydinperheen omaava ihminen on omasta mielestään epäitsekäs. Se taas kuulostaa vähän marttyyrimaiselta uhrautumiselta. Mutta eihän se mun asia oo, toivon vaan että jokainen tekee itsensä ja lapsensa onnellisiksi eikä ole huonossa suhteessa koska ajattelee sen olevan "oikein". 

Ja vielä lopuksi, saanko esitellä; meidän onnellinen perhe...

...ja yksi tyytyväinen sinkku! 

Näihin kuviin ja tunnelmiin, pusu ja hali kaikille! ♥

Honolulu, Hawaii

Hawaii. Kuinkahan mä kuvailisin sitä?

Ihana paikka. Aivan ihana, rakastuin. Haluaisin jo takaisin. Henni kysyi näitä kuvia katsellessamme, että "voidaanko vielä joskus lähteä Havaijille?". Voi kulta, toivon hartaasti, että voidaan! 

Mun ajatukset Havaijista kohtas todellisuuden aika hyvin. Havaiji oli oikeastaan ihanampi mitä mä odotin! Siellä oli sellainen iloinen ja elämänmyönteinen asenne jokapuolella ja mä rakastan sellaista. Sitten oli myös tietenkin leitä, palmuja ja surffaajia. Ja paljon lihaksikkaita miehiä ilman paitaa. Ja hyvää ruokaa ja paljon shoppailumestoja! Ja eläintarha, miljoona hampparipaikkaa ja saman verran Starbuckseja ja tosi kauniita maisemia. Rantoja, rentoa yhdessäoloa ja yhdet isot grillibileet. AURINKOA! ♥

Henni reipastui mun mielestä reissun aikana! Pieni vaalea tyttö sai kauhesti ihasteluja ja pikkuinen ujopiimä oppi jopa nauttimaan huomiosta. Hieno homma! Uhmaikä ilmestyi myös kuvioihin entistä vahvempana mutta nyt kotona huomaan sen puhkeavan vielä lisää kukkaan. Tulevia raivareita odotellessa...

Aiemmassa instapostauksessa on lisää kuvia koko reissulta, mä teen näitä reissupostauksia pikkuhiljaa tiputellen eri aiheista. Toiveita saa mielellään esittää! :) 

Huonoista latvoista eroon viidessä minuutissa

Sekoita hoitoainetta, kananmunan valkuainen, piimää, hattivatin kyyneliä ja jotain muuta yhtä urbaania halvassa muovikipossa ja viskaa koko moska roskiin. Nappaa sen sijaan käteesi sakset ja nipsaise ne huonot latvat pois. Aloita hiusten kasvattaminen alusta ja panosta tällä kertaa hiusten hoitamiseen, niinkuin minäkin aion nyt tehdä. 

Eli siis anteeksi, ei mulla oikeesti oo mitään ihmeparannusta, mutta mun mielestä leikkaaminenkaan ei aina ole pahasta. Menetin tässä eräänä iltana hermoni hampputukkani kanssa ja siitä se ajatus sitten lähti. Keittiösakset käteen ja naps. Kolmella napsauksella sain uuden, kerrostetun kampauksen. Mä voisin melkeen sanoa, etten oo ikinä ollu näin tyytyväinen mun tukkaan. En minkään kampaajakäynninkään jälkeen! Tämä tuntuu nyt niiin vahvalta ja pehmeeltä ja ah, tästä on hyvä lähteä kasvattamaan uutta kuontaloa. Ja kerrostuskin onnistui vahingossa hyvin! Toteutin tämän niin, että heilautin pääni alaspäin, pidin hiuksia ikäänkuin ponnarilla ja leikkasin sen ponnarin pois. Ja tadaa, kerrostukset tuli siinä. Tasottelin latvoja parilla nipsauksella ja valmista tuli! Pituutta lähti noin 20 senttiä. 

Lähdin koko hommaan mukaan ihan vaan ajatellen, että miksipä ei, hiukset on uusiutuva luonnonvaraa. Mun maailmaa ei olisi kaatanut vaikka koko operaatio olis mennyt mönkään. Vaihtelu virkistää ja mä tykkään enemmän näistä hyväkuntoisista, astetta lyhyemmistä hiuksista kuin pitkästä, kuivasta hamppukasasta. Eli jos sulle iskee tylsyys kotona ja haluat vähän jännitystä elämään ni ei muutakun sakset käteen ja taiteilemaan! Hyvää yötä!

Instan reissukuvat

Aloha! Kuukausi oltu Suomessa ja ehkä mä nyt olisin valmis alottaa nämä reissupostaukset. Mä en vaan osaa päättää mistä aloittaisin! Tämmöinen pieni tiivistelmä instakuvilla tuntuu ihan hyvältä vaihtoehdolta näin alkuun kun suurin osa kameran kuvista on jumissa mun isin koneella. Ja mä muutenkin höpöttelen instassa ni ne kuvat ja höpötykset on helppo siirtää tänne!

Aloitetaan ylläripylläri alusta, lentokentältä. Päivitin blogin facebook-sivulle kentältä yhden kuvan ja siihen yhteen kuvaan mun facettelut jäikin. Lennettiin Suomesta New Yorkiin, sieltä Los Angelesiin ja sieltä Havaijille.  Jetlag kesti ainakin 4 päivää ja alkuun insta oli kans ihan hiljanen koska oltiin Hennin kanssa molemmat ihan sekaisin. Oli rankat matkat!

Siinä meidän kuukauden reissun instailut! Mistäköhän aiheesta mä seuraavaks kirjoittaisin?