torstai 20. syyskuuta 2012

Imetysfiiliksiä ekalta kuukaudelta

Ei varmaan oo mitään niin ihanaa, kuin pienen nälkäisen vauvan ruokkiminen. Ennen kuin mä itse ekaa kertaa imetin, en osannut kuvitellakaan, että niin arkinen asia vois olla niin tunteisiin vaikuttavaa. Se kun mä tuijottelen syövää pikku-Herttaa vierelläni ja kuuntelen tasaisen tyytyväistä tuhinaa... Love it! Mutta... Täytyy vähän ihmetellä, miksei ekaa kertaa äidiksi tulevia valaista enemmän koko imetysasiasta. Mä kuulin raskausaikana koko ajan vaan samaa ''äidinmaito on paras vaihtoehto ja imetys on vaivattomin tapa ruokkia lapsi koska ruoka kulkee mukana oikean lämpöisenä''-juttua. Joo-o, mä en kyllä ikimaailmassa sanois imettämistä vaivattomaks. Tai sitten oon vaan poikkeustapaus.

Imetyksestä vois mun mielestä jo raskausaikana antaa vähän todellisemman kuvan ja siitä vois sanoa pari sanaa tuoreille mammoille, ettei sit ekojen ongelmien kanssa tarvis olla ihan huuli pyöreenä. Mä meinaan ainakin olin, kun ensi-imetys ei onnistunut ja sairaalassa vauvaa syötettiin lusikalla koska imeminen ei vaan onnistunut. Pelästyin pahemman kerran, että tällästäkö tää sitten on, koko päivä yritetään lappaa sitä maitoa sinne vauvan suuhun - tuloksetta?! Todella hitaasti mutta varmasti Hertta alkoi oppimaan niitä imetyksen saloja, kun vähän avustettiin rintakumilla. Meillä on muuten vieläkin rintakumi koko ajan käytössä.

Seuraavaks kotona mä ihmettelin sitä, kun tissit oli niin arat, että hyvä kun paitaa pystyin pitämään päällä. Emmä tiennyt, että se maito oikeesti nousee niin nopeesti! Rinnat oli ihan uskomattoman kipeet ja täynnä, oli suuuuuuuuri helpotus kun äippä kävi ostamassa mulle rintapumpun. Siinä sitten kivat määrät pumppasinkin. Nykyäänkin mä tarviin pumppua, vaikka maidontulo on tasaantunut. Hertta pitää öisin pitempiä taukoja, niin mun on pakko vähän tyhjentää välillä etten poksahda ja oo paita ihan märkänä. Meillä onkin jo mukavat määrät pakkasessa maitoa valmiina enskuun varalle, kun mä yhden illan aion olla poissa Hertan luota.

Kolmas ongelma on imetysasento. Meillä ei vaan onnistu istualteen imettäminen, joten aina pitää raahautua sänkyyn ja siinä sitten ollaankin vaikka kuinka kauan. Hertta kun on sellainen nautiskeja, ja voi imeä tunninkin verran. Tosin nyt mä oon vakuuttunut siitä, että tytsyli pitää mua vaan huvituttina... Tavallinen tutti ei kelpaa, ja on niitä päiviä, kun itketään kurkku suorana ja vasta tisun suuhun saadessa vauva rauhoittuu. Joten siinä sitten makoillaan sängyssä koko päivä :D Plus tähän lisään vielä sen, että imetysvälit on nyt muutaman päivän ajan ollut n. 1h. Joten kyllä siinä aikalailla koko päivän saa sängyssä maata.

Vielä haluan antaa sellasen vinkin tuleville mammoille, että käykää ostamassa valmiiks Lansinoh-voidetta rinnanpäihin, mä meinaan purin hampaita yhteen alussa koko ajan koska rinnanpäät oli tiheän imetyksen takia aivan rikki ja imettäminen oli kuin mitäkin kidutusta. Älkääkä pelästykö rintaraivareita!

Näitä omia kokemuksia tähän nyt vähän kokosin, koska voisin kuvitella, että kun etukäteen on tälläisista mahdollisista ongelmista kuullut, niin imetystä jaksais sit paremmin... Kertokaa omia kokemuksianne imettämisestä? Valitanko mä ihan turhasta?

Napero murisee vaunuissa, taitaa olla taas tän meidän yhteisen hetken aika, joten lähdetäänpäs ruokailemaan, moikka!

39 kommenttia:

  1. Mulla oli myös aluksi tosi vaikeaa imettää. Ja olin ihan kahden vaiheilla että lopetan tän homman ja yrittämisen tähän kun ei tästä tunnu tulevan yhtään mitään! Mutta jotenkin se kätilö sai mut vakuuttuneeksi siitä, että kannattaa ehdottomasti imettää (äidinmaidon kaikki suojavaikutteet ja ilmainen ruoka lapselle tulivat tutuksi) ja käyttää rintakumia apuna ja opetella vain yksi imettämisasento, makuullaan, ja sitten vasta muita asentoja kun se imeminen onnistuu vauvalta. (Suoraan sanoen, itkin joka kerta sairaalassa, kun piti ryhtyä imettämään. Se sattui vaikka oli kumi käytössä ja kätilöt vain painosti. Teki monasti mieli sanoa niille, että imettäkää itse jos kerran osaatte noin hyvin neuvoa! eihän se tietenkään ole mahdollista..) Pari kuukautta imetin rintakumin avulla ja th:ni auttoi pääsemään siitä pois, ensin toiselta rinnalta kumi pois ja sitten toiselta, ja lopuksi vaihdettiin imetysasentoa. Nyt sitä osaa vaikka päällään imettää.
    Ja jossain vaiheessa se imettäminen sattui rintaan aivan järkyttävästi, ja aluksi sieltä tuli myös verta. Mutta semmoista se on. Vauvan suun imemisasennon vaihtaminen ja ei enää tehnyt kipeää.
    btw. Enkä häpeä imettää julkisella paikalla, mutta silti haluan suojata rintani uteliaiden katseilta. Niitä kun yleensä imettävä äiti saa. Lisäksi kammoan yleisiä vessoja enemmän kuin imettämistä julkisesti. Vessat kun ovat likaisia!!! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. musta taas tuntu että meidän vauva ei syönyt ollenkaan sairaalassa! meitä ei muutenkaan erityisemmin neuvottu, muutaman kerran kätilö kävi lusikoimassa pari tippaa vauvan suuhun. nyt tää kuitenkin sujuu makuuasennossa ihan loistavasti, mutta istumaan ei vaan millään päästä. no, ehkä sitten joskus :) me ollaan menossa lauantaina selloon, ja mua kans ällöttää ajatus siitä että pitäis imettää vessassa! :( siellä kun ei muuta vaihtoehtoa taida olla...

      Poista
  2. Oon täysin samaa mieltä, että neuvoloissa pitäis ehdottomasti puhua lisää imetyksestä.

    Mun ongelmani on vähän päinvastainen kun sulla, eli maitoa ei tule riittävästi ja joudun antamaan korviketta. Yritin 2 viikkoa täysimetystä, mutta pojan paino vaan laski jatkuvasti, eikä syöttöpunnituksissa saatu irti enempää kuin 10 grammaa maitoa, joten lääkärin määräyksestä aloin antaa korviketta. En koskaan kuvitellutkaan että mulla ei maito riittäis ja ajattelin että imetys alkaa sujuun ihan helposti, kun sellainen kuva siitä oli jäänyt neuvolasta ja muualta. :/

    Yks mistä mun mielestä pitäis myös puhua on se, että vastasyntyneet voi oikeasti olla rinnalla tosi pitkiä aikoja kerrallaan. En viittaa suhun kun sä näytät sen jo huomanneen haha :D Mutta siis monet kuvittelee, että kun vauva on pitkään rinnalla, niin se on merkki siitä, että äidin maito ei riitä. Se että vauva syö yleensä n. 2 tunnin välein alkuun on tuttua tietoa, mutta kukaan ei kerro että vauva saattaa olla vaikka 1,5 tuntia rinnalla ja sitten syödä taas puolen tunnin päästä kun syönnin aloituksesta on kulunut se 2 tuntia!

    Mun mielestä olis tärkeätä, että kerrottais myös imetysongelmista, koska monet sitten diagnosoi itse ja toimii sen mukaan. Usein kuulee kun annetaan korviketta siksi että "vauva on niin paljon rinnalla", vaikka niin kauan kun pissavaippoja tulee riittävästi ja paino nousee, vauva saa ihan tarpeeksi maitoa äidiltä. Vauvan vatsa on vaan niin pieni, että pitää syödä tosi usein ja pitkään :D

    Sori kun tuli pitkä kommentti, tää on vaan asia joka on herättänyt paljon ajatuksia tässä synnytyksen jälkeen! Kun neuvolassa kerta sanotaan että äidinmaito on vauvalle parasta ruokaa, niin olis kiva jos kerrottais myös siitä miten hankalaa imetys voi olla, ja kerrottais tapoja miten tunnistaa ongelmat ja miten päästä niiden yli!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. noniin nimenomaan, oon ihan samoilla linjoilla sun kanssa! suurin osa tulevista äideistä varmaan pitää imettämistä itsestäänselvyytenä, kun ongelmista ei mainita mitään. ja pettymys onkin sit valtava, jos homma ei onnistukaan :/

      meilläkin toi vaaveli on siis _paljon_ rinnalla, mut vaipassa on aina jotain niin en epäile ettei maitoa tulis. vauvahan voi hakea vaan turvaa, lohtua tai läheisyyttä, mutta hertta kyllä pitää mua ihan vaan kokovartalotuttina. normi tutti ei kelpaa, ja tänä aamuna toi tyttö oppi imemään peukaloaan, apua... tähän asti suussa on ollu koko nyrkki.

      Poista
  3. Tää tuli just nappiin tää kirjotus ! Mulla oli just blogissa ajatuksia imettämisestä,(käy toki kertomassa sinnekin omia mietteitä:).. täytyykin käydä ostamassa tuota lansinoh-voidetta rinnanpäihin.. meiltä rintapumppu löytyy sekä rintakumit... :) Kiitos kovasti! <3 T. kuukauden päästä laskettuaika :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. jes, hyvä et sattu sopivasti! :D mäpä käyn vähän kertoilemassa jotain mitä ei tässä tullut mainittua :)

      Poista
  4. kyllä juuri näin! minä kans koin että oisin enemmän tukea tarvinnut jotta imetys olisi onnistunut. yksinhuoltajana pikku mahdottomuus maata koko päivä vauvan kanssa sängyssä kun minäkään en koskaan oppinut imettämään muuta kuin makuuasennossa vaikka kuinka yritin :) imetys kestikin sitten 2 viikkoa mutta aivan terve tyttö tuli korvikkeellakin, vähemmän sairastanut kuin moni imetetty vauva.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos kommentista, toivottavasti joku korvikkeen ihan täysin negatiiviseksi jutuksi leimannut vois muuttaa mielipidettään kuultuaan tollasen hyvän kokemuksen... :)

      Poista
  5. Mä olin nyt just perhevalmennuksessa, siel oli imetys ja vauvanhoito aiheena ja ne kerto kyl tosi kattavasti imetyksestä! Kaikista noista ongelmista esim mitä säkin oot kohdannut. Se kesti varmaan yli tunnin se imetysosuus ja siitä sai tosiaan tietoa vaikka millä mitalla! Olin ihan et wtf kun en tiennyt puoliakaan niistä asioista :D Mut tollanen pitäs kyl sit olla kaikkialla eikä vaan osassa paikoista :/

    Mut ihanaa et imetys on pienen alkukankeuden lähtenyt rullaamaan!! :) Mä olin esim mun äitin esikoinen eikä se pystynyt imettää mua kun joku 3 kk ja sekin oli kauheen työn ja tuskan takana :( Toivottavasti ei oo perinnöllistä!! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. vaihtelee yllättävän paljon noitten valmennuksien sisältö :/ ja toivotaan ettei oo perinnöllistä! :D

      Poista
  6. Mulle sanottiin toisen muksun kohdalla jo sairaalassa, ettei sais pitää vauvaa tissillä ku korkeintaan 15min ettei tee tissistä huvituttia :o Mut meillä kyl toimi se. Söi mahas täyteen eikä oleskellu vaan tissi suussa. Ja söi tunnin tai kahden välein :)
    Vaikka kyllä tyttö sai siinä tissillä olla kauemminkin jos ei ollu vielä syöny mahaansa täyteen! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. pitää varmaan koittaa et mitäs jos antaiski syödä vaan 15min kummaltakin puolelta... :)

      Poista
  7. Mulla vaan ei maito noussut ollenkaan pitkän yrittämisenkään jälkeen. Kyllä se sitten joku pari kuukautta tississä koko ajan roikkui, mutta ei se vaan saanut maitoa tarpeeksi ja oli jo sairaalasta lähtien tottunut korvikkeeseen ja lopuksi vain luovutin kokonaan, koska poju tajusi, että miksi tekisin niin kovan työn tissillä kun korviketta saa helposti pullosta. Ja olen kyllä toisaalta onnellinen, etten nyt sitten ole joutunut kestämään enempää imetystä, kun tissit oli ihan verillä silloin, eikä ne saanut siinä vaiheessa edes kunnolla aikaa parantua. Ja nyt on melkein 7kk:tta vanha terve poika, en ole ollut itse kipeä, eikä vauvanikaan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. hyvä suhtautuminen asiaan! miks sitä nyt sit pakolla koko ajan yrittäis, jos ei vaan onnistu, ja se korvike on tehty ihan ravinnoks sille vauvalle :)

      Poista
  8. Meijän poika ei suostu syömään tuttii. Jos laitan suuhun nii se sylkee sen heti pois xD olis kyl kiva jos tää söis tuttii, koska tääki pitää mun tissii huvituttina xD

    Mäki imetän aina makuuasennossa, sohvalla tai sängyssä ja tää imee kans välil tunninki putkeen, mut se aika menee nopee ku katon samal tv xD Oon koittanu istuvilteenki, mut makuuasennossa on mun mielestä kivempaa imettää. On rento olo makuulteen. Istuvilteen hartiat on jännitykses.

    Viime yö meil meni surkeiten mitä ikinä! Mentii nukkuu 23 aikaan ja eka tää imi 45 min sit nukahti 20 min ja heräs ja kakka tullu, sit taas imetin ja sit se nukahti siihen, sit taas heräs ja taas kakka ja imetin ja nukahti nänni suuhun xD sit just ku pääsen ite sänkyyn nii itku taas alko :D tää nukahti ekan kerran joskus puol 4 aikaan, sit heräs joskus 6 aikaan ja taas oli kakka imetin ja sit herättiin joskus 10 aikaan.

    Kirjotin tän komman vauva olkapääl. Se onki nukahtanu :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. meilläki on silleen, että ku tytsyli saa tutin suuhun ni otsa väännetään hirmusille rypyille ja ilme on just sellanen että ''anteeks mitä sä tungit mun suuhun?!" ja sit yskästään se tutti pois :D toivottavasti viime yö meni teillä paremmin!

      Poista
  9. Ne rinnat tosiaan saattaa olla tosi kipeitä, kun on täynnä, mutta muista ettet liikaa tyhjää niitä pumppaamalla, koska se taas vain lisää maidontuloa ja kohta sulla on taas rinnat täynnä. :D Eli mä neuvoisin, että jos on tosi kipeät niin pumppaa pois ihan sen verran, että on kuhmurat menee pois ja on parempi olla. Kyllä se maidonmäärä siitä sitten pian tasaantuu. :)

    Ne imetyshetket on kyllä niin ihania ja vaikka aluksi koko vauva-arki tuntuu olevan vaan sitä makoilua ja imettämistä niin nauti joka hetkestä! Ei se elämä enää kauaa sellaista ole ja sitten niitä hetkiä alkaakin jo kaivata. <3 :)

    Mä muutes käytin noita rintakumeja johonkin 2kk asti ja yhtäkkiä hokasin, ettei me niitä enää tarvita, joten kannattaa välillä kokeilla ilman, jos onnistuiskin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. joo mä yleensä oonkin pumpannu just vaan ne muhkurat pois, muutaman kerran vaan ihan tyhjäks että oon saanu vähän isomman satsin varastoon! :) täytyy yrittää pikkuhiljaa hankkiutua eroon tosta kumista...

      Poista
  10. Joo muakaan ei oikeen ohjattu imetyksessä hirveesti, sanottiin vaan noita asioita mitä sanoit tossa.
    Kaikki tuli ihan yllätyksenä! Enkä ollu ikinä kuullutkaan semmosesta ku rintakumi!
    Imetys sattu ihan hirveesti, vauva ei osannu ottaa otetta (eikä mua ohjattu tarpeeksi otteen auttamisen kanssa), nännit ihan rikki, vertakin tuli :s
    No, sitten imetin rintakumin kanssa, mikä oli meillä ihan hirveetä taisteluu, rintaraivarit oli arkipäivää ja mulle tuli hirveä olo että mä en "kelpaa/riitä" vauvalle, joka kerta ku piti imettää vauvaa mua ahdisti jo valmiiks.. :(
    sitte mulla oli ihan hirveä olo kun halusin lopettaa imetyksen, halusin jo alusta asti mutten halunnu luovuttaa ja olla "huono äiti".
    Musta oli myös ihan hirveän epämukavaa ku tissit oli täynnä maitoo.
    Ekat kuukaudet ku taistelin imetyksen kanssa niin oli kyllä jotain tosi ahdistavaa aikaa!
    Meillä siis ei onnistunu. Synnärillä jo jouduttiin antaa lisämaitoa, ja aina välillä kotona korviketta, ja siitä se kierre lähti, että Milko ei enää suostunu syömään tissistä ja mitä enemmän annettiin pullosta sitä vähemmän multa tuli maitoa, loppujen lopuks maitoo ei ollu enää tarpeeksi eikä pumppauskaan auttanu, ja imetin vaan öisin, sitte ei enää kelvannu yölläkään ja siirryttiin kokonaan korvikkeeseen.
    Mulla tuli noista ihan hirveä olo ja harmitti tosi paljon kun en saanu sitä sujumaan. Toi kaikki teki mulle myös tosi huonoäiti- olon.
    Vielä semmonen että mulle ei myöskään kukaan opettanu imetysasentoja ja nekään ei mulla aina ihan onnistunu, ja makuultaan mäkin aina imetin! Mitä nyt välillä onnistu istuaalteen :)
    Tohon aikaan mä en edes tajunnu pyytää apua..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. äh, kuulostipa huonolta kokemukselta :( toivottavasti sua ei kuitenkaan enää harmita, jos ei onnistu niin ei vaan onnistu! sä kuitenkin kuulostat yrittäneen kaikkes :)

      Poista
  11. Meillä imetys sujui aluksi tosi vaivattomasti. Parikuisena tyttö alkoi kuitenkin saamaan uskomattomia rintaraivareita, eikä välillä rauhoittunut ennen kuin annoin korviketta pullosta.. Kolmekuukautisneuvolassa selvisikin ettei tyttö ollut kasvanut juuri yhtään, multa ei siis riittänyt enää maitoa. Aloimme ohjeen mukaan syöttämään tytölle korviketta, mutta voi että millaista kohtelua oonkaan saanut ympäristöltä kun kerron etten enää imetä!! Lähes jokainen tuomitsee mut HETI kyselemättä sen enempää, vaikka olisin mieluusti imettänyt vielä pitkään. Julkisesti esimerkiksi neuvolassa ei todellakaan puhuta siitä, mitä ongelmia imettämisessä voi olla. Yleinen käsitys on se, että imettäminen on luonnollista ja vaivatonta ja äiti, joka ei imetä, on itsekeskeinen... Vaikka usein imettämättömyys ei ole edes äidin oma päätös.

    Aloitin juuri kirjoittamaan tekstiä samasta aiheesta, mikä sattuma! :D Voit kurkkia sitä täältä, julkaisen sen varmaan parin päivän sisällä:
    raivorouva.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. äh, nyt mua alkoi jännittää hirveesti, että mitä jos multa loppuu maidontulo... mulla kun on ollu ihan täysin sellainen käsitys, että kun tää nyt on ekan kuukauden sujunut, niin mikään ei voi mennä vikaan :D hölmö minä, no taitaa kuitenkin jäädä nähtäväks että miten käy :)

      mä en osaa edes kuvitella kuinka pahasti siitä imettämättömyydestä saa kritiikkiä, täytyy käydä lukemassa sun teksti, mä muutenkin tykkään ihan hirmusesti sun kirjoitustyylistä!

      Poista
  12. Kiva, et imetys sujuu :) Se ei todellakaan ole vaivatonta!
    Voisin kuitenkin hieman kokeneempana kertoa pari hyvää vinkkiä :)

    1. Ota vauva aina mahdollisimman lähelle rintaa. Vauvan huulien pitää aina olla "tötteröllä", ja suun mahdollisimman auki.

    2. Joskus saattaa tuntua ettei maitoa tule riittävästi, vauva on koko ajan tissillä ja pumpattaessa ei tule senkään vertaa (mullekkin kävi näin), mut useissa tapauksissa se on vaan hetkittäistä ja johtuu esim siitä ettei ole muistanut juoda/syödä tarpeeksi, vauva vie viimeisetkin ravinteet elimistöstä jos ei syö, ja imettävä äiti tarvitsee n. 1½ litraa enemmän vettä päivässä kuin muut!

    3. Jos tuntuu ettei vauva saa otetta ilman rintakumia (kun rinnat alkaa olla parantumaan päin), kannattaa kokeilla ottaa etusormi-peukalo-ote n.1-3cm päästä nänninpäästä ja laittaa nänni mahdollisimman syvälle vauvan suuhun. Mitä syvemmällä se on, sitä vähemmän sattuu.

    4. Istueltaan imettäessä ota vauva käsivarrellesi makaamaan pää kyynärtaipeelle nojaamaan, ja vauvan napa omaa napaasi vasten.
    Kannattaa myös käyttää imetystyynyä tai vastaavaa, ettei huomaamatta jännitä selkä- ja hartiaihaksia. Ne nimittäis sit oikeesti kipeytyy ja kunnolla!

    Siinä tais olla tärkeimmät :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. iso kiitos vinkeistä!! :) arvostan kokeneimpien vinkkejä

      Poista
  13. Sä kirjotat mielettömän kauniisti Hertasta tulee aina melkein tippa linssiin! Onnea teidän pikku perheelle:)

    VastaaPoista
  14. Onpa Hertta jo iso tyttö! (: Ja niin suloinen!♥

    VastaaPoista
  15. Muistan kans esikoiselta kun piti aina sänkyyn mennä makaan ja imettään koska selkä meni istualteen,nyt tätä toista oottaessa oon hommannut sen imetystyynyn,tiijä sitten onko siitä minkäänlaista hyötyä.. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. meilläkin on imetystyyny mut mä en harmikseni sa imetystä onnistumaan sen kanssa! :/

      Poista
  16. Mä oon aina ihmetelly, mitä sille pumpatulle maidolle sit tehdään ja miten (kauan) se säilyy? Voiko sitä siis juottaa tuttipullosta myöhemmin? Joku sanoi, että imetetylle vauvalle ei sais tuttipulloa antaa, koska ei enää opi rinnalle sen pullokerran jälkeen. Mietityttää, kun on LA on jo lauantaina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pumpattu maito yleensä pakastetaan, ja se säilyy n. 2kk siellä. Jääkaapissa maito säilyy vuorokauden. Äidinmaitoa ei saa lämmittää mikrossa, koska mikro tuhoaa kaikki tärkeät vitamiinit maidosta. Joten äidinmaidon kanssa tulee käyttää vesihaudetta :) imetetylle vauvalle saa antaa tuttipulloa jos se huolii, ja jos imuote on rinnalla oikea. Suurin probleema taitaa pullon antamisessa olla se, että tuttipullosta maito tulee helpommin eikä vauvan tarvitse tehdä maidon eteen niin paljoa työtä, joten se saattaa aiheuttaa imetyksessä rintaraivareita.

      Poista
    2. sä saitkin jo hyvin infoa tossa! :) omista kokemuksista sen verran, että me ollaan muutaman kerran koitettu syöttää pullolla ja heti perään sit tissiä, ja hyvin hertta on suostunu molemmista syömään :) toivottavasti näin on jatkossakin.

      Poista
  17. Meillä esikoinen oli ensimmäiset kuukaudet tissillä yötäpäivää. Meillä oli kans rintakumi käytössä ja imetinkin sen avulla koko imetysajan(1v 3kk) ja mäkin imetin aina makuultaan. Imetys oli aluks vaikeaa, kun tuntui ettei sairaalassa ees neuvottu kunnolla imetystä-erilaisia asentoja yms. mutta parin kuukauden jälkeen kun maitokin tasaantui niin rupes helpottamaan :)
    Mutta tsemppiä imetykseen :)

    VastaaPoista
  18. Suosittelen kaikille ehdottomasti imetystyynyä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. osaisinpa mä imettää imetystyynyn kanssa mutta kun ei... ei vaan onnistu, epäilemättä sen kanssa vois kyllä olla helpompaa!

      Poista
  19. Meillä imetys ei sujunut. Maidon nousussa kesti melkein viikko. Vauvalla väärä ote jota kukaan ei saanut korjattua.
    Vauva oli rinnalla pitkiä aikoja lyhyin välein ja koska muut kiusaantuivat imetyksestäni (omituisia sukulaisia) niin menin toiseen huoneeseen jossa sain viettää vierailut muiden seurustellessa keskenään. :(
    Myöhemmin tulivat jatkuvat rintaraivarit, siis ihan joka kerta paitsi öisin. Luovuin päiväimetyksestä ja imetin vain öisin.
    Vauvan ollessa noin 3kk maidontulo lakkasi yöimetyksestä ja päivällä pumppaamisesta huolimatta.. :(

    Kun sitten sain ravisteltua pois syyllisyyden ja epäonnistumisen tunteet niin aloin vasta nauttia vauvan ruokkimisesta -pullolla. Minulle se vaivattomampi vaihtoehto! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun on pakko myöntää, mut mun mielestä oli tosi kiusallista aina kun miehen sisko alko imettää poikaansa muiden edessä. Oli vaan jotenki tosi epämukava olo kun miehen sisko yhtäkkii vetäs rintansa esille ja istui siinä kaikkien edessä ja lapsi kävi jopa välillä leikkimässä niin miehen sisko istui vaan rinnat paljaana kun odotti että lapsi tulee takaisin.. Tuntui tosi tyhmältä kun keskustelu oli kesken niin katsoa miehen siskoon päin kun hän istui melkein yläosattomissa.. Miehen siskon synttäreillä istui sohvalla imettäviä äitejä rivissä rinnat paljaana, onneksi oma lapsi alkoi itkemään herättyään päikkäreiltä niin saatiin miehen kanssa tekosyy paeta epämukavaa ja kiusallista tilannetta.. Mä itsekään en tykkää imettää muiden edessä, jos on muita ihmisiä kuin mun oma mies tms läsnä, niin laitan harson suojaksi.. :)

      Poista
    2. niinpä, aina se imettäminen ei tosiaankaan ole vaivattomin vaihtoehto! kerroit hyvän esimerkin :)

      Poista

© Bella Bambina 2012 | Blogger Template by Enny Law - Ngetik Dot Com - Nulis - Jemina Immonen