tiistai 22. huhtikuuta 2014

How about a little catch up?

Tällä hetkellä Hennula raapii voita näkkäristä sen verran keskittyneesti, että mä uskaltauduin koneelle hetkeksi. Saa nähdä kauanko näkkäri jaksaa kiinnostaa, uhmasta on nyt meinaan aika vahvoja merkkejä ja kiukku voi iskeä ihan koska vaan alta aikayksikön. Ekana hetkenä naurattaa ja seuraavaks tihrustetaankin surkeeta itkua ja heittäydytään maahan. Mutta uhmahöpöttely saa tällä kertaa jäädä lyhyeen, keskitytään nyt viimeviikon kuulumisiin!

Ensimmäisenä esittelyssä Hennin uusi kerhoreppu/hoitolaukku! Ostettiin tämä Lapsimessuilta ja saatiin vähän alennusta kun lupasin tästä mainita blogin puolella. Tää on ihana, tilava ja kiva kun lapsi voi ihan itse kanniskella tätä mukanaan. Meillä oli tähän asti käytössä sairaalasta mukaan saatu Liberon vihreä laukku, mutta nyt ison tytön oli aika saada oma reppu! Reppu on merkiltään Beatrix ja TÄSTÄ linkistä pääset tutustumaan kaikkiin muihin ihaniin Beatrixin tuotteisiin. Mä haaveilen saavani Hennille saman merkin lounasboksin ja juomapullon, ihastelin niitä jo messuilla mutta vain reppu tarttui silloin messiin.
Oonko ainoa josta tuntuu et kesä tuli tosi yllättäen?! Ihan yhtäkkiä olikin niin lämmin että takin sai heittää pois sen kummemmin miettimättä. Mä kävin eilen lenkillä pelkässä topissa eikä ollu ollenkaan kylmä. Mahtavaaaaa!

Mää olen lihonu ihan tuhottoman paljon ja nyt täytyy alottaa kova kiri kohti kesäkuntoa. AB Challenge starttas eilen ja se loppuu sopivasti juuri ennen meidän mammojen risteilyä, ja silloin on muuten sit ihan oikeasti kesä. Tää ei nyt suoraan sanottuna mennyt ihan niinkuin piti :D motivaatio hävis ja huono ruoka tuli kuvioihin takaisin. Onneks on viel hetki aikaa skarpata! Liikuntakärpänen on nyt oikeiden kärpästen lisäksi herännyt ja nyt mä vaan koitan pitää sitä hengissä. Eilen käytiin Hennulan kanssa ekaa kertaa pienellä pyörälenkillä! Kuva instagramista @essipsi

Pääsiäinen tuli ja meni ohi hujauksessa ja nyt mennäänkin jo vappua kohti! Vapun suunnitelmat on vielä ihan auki, mutta mä haluisin suunnitella jotain kivaa. Piknik ja skumppa kuulostais aika hyvältä :)




5 kommenttia:

  1. Mahtava toi pyöräilykuva teksteineen :'D ja mahtavaa myös se, että pidät kypärää :) oma äitinikin piti (ja pitää toki edelleen) kypärää ja tämä tapa on jäänyt myös minulle. Olet varmasti hyvä ja huolehtiva äiti!
    Ja asiasta kukkaruukkuun.. Oletteko harkinneet toisen lapsen hankkimista?

    VastaaPoista
  2. Voi apua toi Hennin uus hoitolaukku on aivan ihana ♥ Ja ilmeestä päätellen Hennikin tykkää! (:

    VastaaPoista
  3. Jotenki harmittaa tosi paljon et oon yrittäny löytää ikäsistäni äideistä seuraa, mut ei vaan tunnu löytyvän. Sit on muutama tämmösiä "äitiryhmiä" niinku teilläki, ja sitä kysyy itteltään miks itellä ei oo semmosta kaveriporukkaa. Nää asiat lähinnä sen takia koskettaa niin paljon että oon yksin muksun kanssa, mulla ei ole yhtään kavereita/ystäviä joten yksinäistähän tää on.

    Mut ihana postaus jälleen, toi reppu on aivan liian ihana! :)

    VastaaPoista
  4. Voi ei miten ihana reppu! :)

    Ja seuraavalle risteilylle määkin lähden kyl mukaan!<3 :D

    Mun vappusuunnitelmat on selvät: Ehdottomasti masuvauvan "synttäriskumppaa" synnärillä kitooos! Mulla on myös 30.4 nimpparit, joten ois aika kiva lahja tälle äipälle ;D (HAHA, aina saa toivoa!)

    VastaaPoista

© Bella Bambina 2012 | Blogger Template by Enny Law - Ngetik Dot Com - Nulis - Jemina Immonen