lauantai 9. marraskuuta 2013

Saturday


Heipsunheei! Tulin tänne höpöttelemään ihan tavallista höpöhöpöä pitkästä aikaa. Uusia lukijoita on tullut muutama, toivotan teidät nyt ekana sydämellisesti tervetulleeksi ja me moiksutetaan kaikkia ihania vanhojakin lukijoita! Tälläiset normipostaukset on nyt olleet harvassa, mutta nyt tekisi mieli sanoa, että täälläpäin puhaltaa uudet tuulet. Tuleva leikkaus stressaa, mutta kunhan siitä selvitään, voi uusi arki alkaa. Jostain syystä kuulostan nyt tosi dramaattiselta, mutta älkää antako sen häiritä!

Tää lauantai alkoi kirpparikierroksella kun suunnattiin MLLn lastenvaatekirppikselle Henskun ja nannan kanssa. Olipas siellä taas vilinää ja vilskettä, ei toivoakaan että oltais päästy vaunujen kanssa eteenpäin. Onneksi meillä ei ollut edes vaunuja mukana! Muistettiin  viimekertainen ryysis ja jätettiin vaunut suosiolla pois matkasta.
Mukaan tarttui ihania juttuja, kaikki ekasta ja samasta pöydästä! Sen ekan pöydän jälkeen me vaan yritettiin selviytyä pois koko paikasta. Meidän saalis oli pikaisesta pyörähtämisestä huolimatta ihan hyvä; kahdet pökät, yhdet sortsit, t-paita ja ihanat Hello Kitty-tossukat, kaikki ihanan herkullisen värisiä ja ihan Hennin näköisiä!

Uus paita ja uudet raitapökät ja uudet tossukat!

Note to myself: älä jätä kuvaamista iltaan! Hyödynnä luonnonvaloa! Nää salamakuvat on kauheita... Onks vinkkejä miten taaperon sais pysymään paikallaan sen aikaa, että saatais uudet kuteet tai päivän asun kuvattua?

Kirpparin jälkeen me lähdettiin huonekalukaupoille ja oih, mä oon nyt ihan super inspiroitunut! Vaikka mukaan lähti vain muutama juttu, mun sormet syyhyy jo ja haluun päästä tuunailemaan ja sisustamaan. Jos saisin vaikka sen asuntopostauksenkin uunista ulos ennen  vuodenvaihdetta. Näistä kodin pienistä uutukaisista teen kyllä pienen postuksen heti kun jaksan ja kotiudun sairaalasta. Mua ei oo pahemmin mitkään sisustusjutut kiinnostaneet aiemmin, mutta nyt mulle on iskenyt samaan aikaan sisustus- ja jouluvimma! Budjetti on pieni joten massiivisia muutoksia joulu- ja normisisustuksen välillä ei varmastikaan ole, mutta toivottavasti mä saan loihdittua jonkinlaista joulutunnelmaa tänne kotikoloon. Nyt sytytellään kynttilöitä ja mä yritän pysyä Mikkoa kauemmin hereillä, jotta kerkeän laittaa isänpäivälahjan paikoilleen! Huomiseen ♥

New!

7 kommenttia:

  1. mihin leikkaukseen oot siis menossa? T. anteeksi tietämättömyyteni :(

    VastaaPoista
  2. Ihana pikkunen! :)
    http://betrinas.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  3. Voi miten Hensku on suloinen! :) ja kasvanut taas paljon! Vastahan mä luin postauksia, joissa Hertta oli ihan vauveli vielä <3

    VastaaPoista
  4. Meinaatko että tyttö ehtii "kärsiä" päivän aikana tissittömyydestä niin paljon että se on lopetettava juurikin leikkauksen takia? itsellä siis vuoden ikäinen tyttö ja olin muutama kuukausi sitten samaisessa leikkauksessa. Aamulla osastolle, päivällä leikkaus ja seuraavana päivänä kotiin. Eli kysehän olisi siis vain yhdestä illasta ilman tissiä :O

    VastaaPoista

© Bella Bambina 2012 | Blogger Template by Enny Law - Ngetik Dot Com - Nulis - Jemina Immonen