keskiviikko 28. marraskuuta 2012

Vauvatusta

Vauvatus on aikuisen ja vauvan välistä keskustelua. Vauvan ensimmäiset kuukaudet ovat tärkeitä vuorovaikutustaitojen kehittymisen kannalta. Parikuiset vauvat etsivät juttuseuraa aktiivisesti, esim. Henni seurailee kiinnostuneena meidän aikuisten puuhia ja hymyilee jos me hymyillään hänelle, ja vastailee aina kun hänelle juttelee. Vauvatus on musta ihanaa ja Henni nauttii siitä hirmuisesti, kun hänelle jutellaan ja hänen lähellään ollaan :)
              Vauvatuksessa on neljä liikettä, joista jokainen toistetaan 5 kertaa. Tässä ei siis mene kauaa, ja vauvattaa pitäis 2-3 kertaa päivässä. Mä vauvatan niin, että laitan Hennin meidän sängylle, ja haen ensin kontaktin häneen. Tän voi kai tehdä myös hoitopöydällä tai lattialla. Vauvan pitää olla hyvällä tuulella (ei nälkää/väsyä ym.), koska vauvatushetken pitää olla kiva hetki :) Vauvatus aloitetaan niin, että laitetaan omat peukalot vauvan kämmeniin. Seuraavat liikkeet pitää tehdä aina samassa järkässä, niin vauva sit lopulta oppii tekemään ne itse :) Jokainen liike toistetaan siis 5 kertaa, ja samalla puhutaan vauvalle.

Eka liike: halaus. Halaat siis vauvan käsillä, levität ne ensin auki, ja sit ristiin vauvan rinnan päälle. Toista 5 kertaa.
Toka liike: nyrkkeily. Nosta vauvan käsiä ylös ja alas vuorotellen.
Kolmas liike: perhonen. Vie vauvan kädet sivukautta ylös, ja ''piirrä'' perhosen siivet.
Neljäs liike: polkeminen. Ota vauvan nilkoista kiinni ja liikuta vauvan jalkoja niin, että hän polkee.
Tässä nyt sellaiset ohjeet jotka mä itse sain. Vauvatus ei oo siis pakollista, mutta vauvat kuulemma nauttii siitä hirmuisesti :) Ja vauvattaa voi kuka vaan; äiskä, iskä, kummi, naapurin heppu tai kuka vaan joka on mukana vauvan elämässä. Kivoja vauvatushetkiä kaikille jotka siitä innostuivat!! :)
Vauvatuksessa pitäis siis pitää yhteys vauvaan, mutta kuvissa Henni keskittyi kameraan, niin kuvat meni vähän pilalle..        

9 kommenttia:

  1. Meillä Tomas ainakin on aina tykännyt. :)

    VastaaPoista
  2. Apua miten söpö pallero :') pitää kokeilla tätä sitten kun meijän pikkunen tupsahtaa maailmaan!

    VastaaPoista
  3. Meillä Milko ei suostunut mennä liikkeiden mukana ollenkaan ja jännitti käsiään ym ja halusi tehdä kaikkea omaa, eli meillä ei joko tykätty tai onnistumu :o

    VastaaPoista
  4. Meillä poju kanssa jännittää käsiään ja ei yhtään anna taivutella niitä :D Synnytyssairaalassa jo lastenlääkärin tarkastuksessa se lääkäri sano, et missään nimessä ei saa jättää ikinä yksin hoitopöydälle, et herra on niin jäntevä ja yritti jo sillon kauheesti puskea jaloillaan.. Olihan toi vähän reilu 5 kilonen pikkunen syntyessään :D Esikoinen oli kaks kuisena saman kokonen mitä tää pienempi syntyessään :D Mut juu, meki koitetaan tota vauvattamista, välillä onnistuu mut useimmin ei :)

    VastaaPoista
  5. Tuo teijän tyttö on vaan niin syötävän söpö!! :) Ihana pallero<3

    VastaaPoista
  6. Mä oon tuosta vauvatuksesta kuullu mutten ikinä oo muistanu tutkia asiaa tarkemmin,kiitos,mekin voidaan nyt kokeilla! :)

    VastaaPoista
  7. Kiitos tästä! Taidan heti huomenna kokeilla 3kk ikäisen poikani vauvatusta!

    VastaaPoista

© Bella Bambina 2012 | Blogger Template by Enny Law - Ngetik Dot Com - Nulis - Jemina Immonen