Pikkuperheen ekat päivät

Moi! Täällä kirjotteleekin nyt äitihenkilö :) Monet on jo varmaankin huomanneet tuolta aiemman postauksen kommenteista, että Hertta valitsi syntymäpäiväkseen viime lauantain, eli 25.8. Me ollaan siis jo kotona, mutta mä en jaksa pitkää postausta väsätä, sorry! Synnytysstoori on luvassa, mut nyt mä kertoilen vaan muutamia pikkujuttuja Hertasta ja omasta voinnista :)

Mitat oli 4015g ja 49cm. Apgar-pisteet 10/10/10, eli ihan huipussaan! Ei vois mami ylpeempi ja iloisempi olla ♥

Hertta on maailman ihanin vauva (kuten kaikki lapset omien äitien mielestä). Ei tosta ruttunaamasta malttais olla hetkeekään erossa, mä voisin koko päivän silitellä ja tuijotella sitä. Hertta on ainakin vielä tosi kiltti, ei itke paljon, paitsi jos me ei tarpeeks aikaisin tajuta merkkejä nälästä tai kakasta. Yleensä Hertta pitkään ilmottelee että nyt ois nälkä, mutta joskus sit menee hermo ku mä oon vielä vähän hidas liikkeissäni johtuen alapään kivusta ja tikeistä. Meidän yhteiset syöttöhetket on kuitenkin ihania ja imetys onnistuu loistavasti! Oon varsinainen lehmä tän maidontuotannon kanssa... Mikään ei oo ihanampaa ku ottaa se baby siihen viereen ja katsella kuinka se tyytyväisenä siinä imeskelee ja saa masunsa täyteen :) ♥ I love her!! Tää tyttö vilauttelee kans hymyjä ihan kokoajan, varsinainen hymytyttö :) Hyvänä tuntomerkkinä on myös vaalea tupsu takaraivossa, vaikka muuten hiukset on ihan tummat!

Loppuun muutama sana musta, jos ketään nyt kiinnostaa tän vauvahömpän jälkeen ;) Mä voin tosi hyvin, väsyttää vaan koska en malta nukkua yöllä, tekee vaan mieli katella Herttaa vaikka toinen nukkuu kuitenkin niin kiltisti, ettei mitään rajaa ♥  Käveleminen on vaikeeta ja istuminen on tosi hankalaa, koska sain muutaman tikin. Kunhan tää tästä paranee niin lähenkin heti lenkkeilemään vauvan kanssa! Maha nyt on mitä on, odotin sen jäävän pahemmaks joten en ihan hirveesti stressaa nyt palautumisesta. En kuitenkaan koskaan varmaan laihdu, mulla on kokoajan TAJUTON nälkä ja voisin syödä mitä vaan :D Mutta tissit, voih... Kipeät! Rintakumi on kokoajan käytössä koska rinnanpäät on ihan hellinä imemisestä ja muutenkin tuntuu että paidan sisällä ois räjähdysvaara... Auts.

Mikosta sen verran, että se on paras isi! Vaatettaminen onnistuu paremmin kuin multa, pepun isi pesi äsken tosin vasta ekan kerran ;) Mutta täällä me nyt opetellaan vauvan hoitoa, ja kaikki on hyvin!

Loppuun iso kiitos kaikille onnittelijoille ja tsemppaajille, kommentteja oli ihana lukea! :) Nyt mä alankin sitten valmistautua kaikenlaiseen kritiikkiin, jota tää äitiys tullessaan tuo.

Pikapikakuulumisia

LA tuli ja meni, ja Hertta ei näköjään oo täsmällinen tytsy, koska eipä näy vauvaa ei. Aamuisen neuvolakäynnin yhteydessä varattiin taas aika ensviikolle, mut jos nyt pidettäis peukkuja että tää kerta jäis viimeiseiks masun kanssa :) Kaikki oli hyvin, vauva oli nukkunu koko aamun mutta sykettä mitattaessa heräsi ja yritti mennä karkuun ettei oltais niitä sydänääniä kuultu ;) Hassu vekkuli! Hertta on neuvolaterkkarin mukaan kiinnittynyt, nyt vaan sit ootellaan että milloin se vekkuli haluais tulla tuolta yksiöstään köllöttelemästä tänne meidän luo!

Ostettiin kans yks purkki äidinmaidonkorviketta (Nestlen NAN), oisko korvikkeista mitään mielipiteitä, hyvää tai pahaa sanottavaa? Oikea korvike löytyy sit kuitenkin varmaan vaan koklailemalla... Jos imetys ei nyt sit jostain syystä onnistukaan, mä siis toivoisin kovasti että voisin imettää!

Hoi kokeneemmat supistelijat!

Supistusjuttuja! Mulla ei oo siis tähän mennessä ollu minkäänlaisia supistuksia, joten ei siis oo tietoakaan että miltä ne vois tuntua. Kolmisen viikkoa sitten oli kuitenkin yhden päivän ajan jatkuvaa menkkakipua, joka osoittautui ennakoiviksi supistuksiksi koska olin sitten sormelle auki seuraavassa lääkäritarkastuksessa. Silloin mä en osannut ajatella että ne oli supistuksia, koska kipu kesti koko päivän yhtäjaksoisesti, eikä välillä mennyt pois ja tullut sitten uudestaan, ja olin olettanut että supistukset ovat tulevia ja meneviä, eivätkä yhtäjaksoista kipua.

Tänään aamusta asti mulla on taas ollut kipua alavatsassa, tosin tätä en osaa oikein yhdistää menkkakipuun. Tavallaan vihloo vaan, tai särkee. Kestää alle 10 sekuntia ja sitten menee pois. Ei satu kovin paljon, mutta tuntuu kuitenkin sen verran että tälläisen mun tekosupistuksen aikana tekis mieli olla hengittämättä. Välillä tää kipu tuntuu ikäänkuin alempana, eli voiskohan tää sitten olla jotain liitoskipua, vai voisko nää olla minipieniä ennakoivia supistuksia? LA on huomenna, ja ois kiva tietää, että valmistautuuko mun kroppa mitenkään tulevaan synnytykseen näin etukäteen! :)

Kysyisinkin siis, että miten te ootte tuntenu supistuksia? Onks se kaikilla samanlaista, menkkakipujen tuntuista jomotusta, joka kestää enemmän tai vähemmän aikaa? Vai voiks se olla tällästä särkyä vaan, joka kestää alle kymmenen sekkaa ja tulee todella epäsäännöllisesti?

Hertta on ollu tosi villinä koko aamun, joten voisko tää ehkä tuntua vaan, koska vauveli liikkuu ihmeellisesti ja on ehkä laskeutunut? Mua vaan jänskättää että voisinko mä tuntea edes pikkuruisia ennakoivia suppareita, sekin tuntuis musta jo edistymiseltä! :)  Tosin on aivan mahdollista, että koska mä oon niin innoissani lyhentyvästä odotusajasta, niin kuvittelen kaikki pikkukivutkin suppareiksi... x)

Enjoying about small bump

Siellä se pikkuinen elelee! Mun maha ei omasta mielestäni oo kasvanut kovinkaan isoksi, kyllä mä tota vielä ihan siroks sanoisin. Oon mä kuullu kommenttejakin, että onpas se valtava. Mutta toi on ihan sopivan kokoinen mulle, ja hyvä kasvupaikka lapselle :)

Mulla ei oo mitään oikeeta asiaa, kunhan tallentelen näitä kuvia tänne muistona raskausajasta, kun joku vinkkas että niitä masukuvia kannattaa tosiaan ottaa paljonkin, ihan vaan muistoks :) ♥

Tosi turhaa turinaa

Eilen otettiin Mikon kanssa kunnon löylyt ja tänään mä haravoin ahkerasti, mutta tuntuu ihan

normaalilta. Oon myös ottanu tollasella jumppapallolla istumisen tavaks, jos se nyt yhtään auttais vauvaa laskeutumaan. Mutta ei tunnu supistuksia tai mitään muutakaan. Kokoajan kuitenkin sattuu, en edes osaa oikein selittää, että minne?! No, alas.

 Lisäks mä tunnen oloni valtavammaks kuin kertaakaan tähän mennessä, ja näytän myöskin jätiltä. Mä oon jotenkin päättäny, että LAlla ei oo mitään väliä, joudun kuitenkin oottamaan sinne asti että pitää alkaa käynnistellä. Kai mä vaan pelkään sitä käynnistämistä niin paljon, että varaudun pahimpaan. Käynnistyksellä aikaan saadut supistukset kun kuulemma sattuu enemmän? Ajoittain mä oon ihan tyytyväinen tähän tilanteeseen, ja mua helpottaa ajatus siitä että enää korkeintaa se pari viikkoa ja sit vauva on varmasti täällä. Silloin, kun joku kysyy, että joko se vauva on syntynyt tai että miltä tuntuu, tuntuuko supistuksia, niin vasta silloin mulle tulee vähän paha mieli. Musta tavallaan tuntuu, että tuotan kaikille pettymyksen kun en oo vielä sairaalassa eikä ees tunnu mitenkään erityiseltä. Tää mussukka nyt vaan haluaa olla vielä masussa, ja annan hänen mielelläni siellä vielä olla, mutta kysymykset saa mut hermostumaan. Kukaan ei tietenkään tarkoita pahaa kysymyksillään, mutta se vaan hermostuttaa, vaikka kuinka yritän sen positiivisesti ottaa ja ajattelen, että rakastavaa porukkaa vauvan ympäriltä kyllä löytyy.



(Toivottavasti) vika neuvolareissu

Terve! Me kotiuduttiin masu-asukin kanssa neuvolasta ja nyt herkutellaan. Ihmeempiä neuvolassa ei jutskailtu, seuraava aika varattiin ens perjantaille, mut me pidetään peukkuja et sinne ei tarvis enää mennäkään, ainakaan masun kanssa ;) Mun paino oli laskenu viime viikosta noin puol kiloa, mut viime viikollahan se olikin pyrähtäny ylöspäin... Paino on tällä hetkellä siis 80kg. Huh, apua. Pari viikkoa sitten ultrassa vauvan painoarvio oli 2,4kg, ja jos siihen nyt lisäillään se +200g/vko, niin nythän se ois sit about 2,8kg. Neuvolaterkkari arvioi kuitenkin vauvan painoksi nyt 3,5kg. Hän siis tunnusteli vaan mahan päältä, mutta saa nyt nähdä, et minkä kokoinen ipana sieltä sitten tulee. Onkohan noi painoarviot mistään kotoisin, vai heittääkö yleensä paljonkin suuntaan tai toiseen?

Pissanäyte oli puhdas, lapsivettä oli niukahkosti, lapsen syke 140, kohdunpohjankorkeus oli 35,5cm ja hemoglobiini oli 121. Siinä se neuvolareissu lyhykäisyydessään :) Mä en nyt keksi muuta höpöteltävää, täällä me nyt sitten vaan ootellaan että joskos jotain tuntemuksia tulis! Oon ollu vähän ihmeissäni, kun tuntuu että kaikilla muilla on paljonkin ennakoivia supistuksia ja meikäläinen ei tunne mitään. Ei minkään näköisiä merkkejä synnytyksestä. Eihän nyt vielä kiire oo, mutta kuitenkin.