tiistai 14. tammikuuta 2014

Mitä mä syön

Moidoooo! Mä mainitsinkin jo aiemmin, että tää ruokaremppa on lähteny hienosti käyntiin. Vasta pari viikkoa takana, mutta kai sitä saa ees vähän ylpee olla?! Paino on mennyt alaspäin, mutta kropassa ei näy vielä mitään muutoksia. Mutta kyllä se tästä! Viime viikolla mä aloitin jumpan ja kuntosalin koska ruokailu sujuu jo melko ongelmitta. Tavoitteenahan oli saada eka syömiset ruotuun ja vasta sit ottaa liikunta mukaan. Tällä hetkellä mä käyn maanantaisin reisi-vatsa-pakara-jumpassa, keskiviikkoisin x-treenissä, torstaisin salilla ja pyrin käymään päivittäin lenkillä. Mä suunnittelin myös, että tekisin jotain omaa jumppaa kotona, mutta se on vielä vähän suunnitteluvaiheessa!

Eksyin aiheesta! Tän postauksen piti keskittyä ruokaan. Mä yritän syödä maltillisesti, monipuolisesti ja terveellisesti. Aina välillä muistan napsaista kuvan annoksesta ennen syömistä, ja tässä oiskin nyt jotain ruokia joita mä oon viime aikoina tehny ja jotka mun omalla mittapuulla on edes jotenkin terveellisiä :-D

Apua, nyt kun katon jälkeenpäin ni näyttää että mä syön ihan sairaasti! Mut koska paino ei ainakaan oo noussut ylöspäin, niin mä taidan kuitenkin tehdä jotain oikein. Tässä lopuks vielä pientä vertailua, vaiks mitään ei vielä oikeastaan huomaakaan!

33 kommenttia:

  1. Paprikoiden reseptiä kiitos! :D ja tosiaan, sanoin jo Facebookissa mut sanon täälläkin, että kyllä huomaa että oot kiinteytyny :) ihana tsemppi, mulleki motivaatiota vähän! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan pienellä lämmöllä vaan paistetaan noita ja välillä vähän irrotellaan sitä pohjaa ettei pala kiinni ja that's it!! Sit vaan yrttisuolaa päälle ja nam <3

      Poista
  2. Hyvä hyvä Essi!! Ja kyllä ne tulokset alkaa näkyy pikku hiljaa! Ja kyllä tossa alimmassa kuvassakin näkee jo heti sen, että turvotusta ei oo niin paljoo ;)

    VastaaPoista
  3. Kyllä noista kuvista huomaa että ainakin nesteet on lähteny kropassa liikkeelle ja turvotus vähentynyt! Jatka samaa rataa, you can do it!!

    VastaaPoista
  4. Kyllä huomaa jo, että muutosta on tapahtunut! :)
    Hyvä Essi! :)

    VastaaPoista
  5. Ihan selkee ero! Wau! Hyvä Essi! ♥♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!! Ihan mahtavaa lukea näitä teidän kommentteja <3

      Poista
  6. Tälläsiin postauksiin pitäis laittaa alkuun varotus teksti, ettei saa lukea jos on nälkä. NAM mitä ruokia!!

    Ja onhan tossa edistystä tapahtunut !! :))))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No onneks näitä ruokia saa syödä hyvällä omallatunnolla! ;)

      Poista
  7. ESSI!!!!!! Oon niin ylpee susta! Ja mä TODELLAKIN nään kans eron :) Ihana kuulla et menee hyvin, mä tiedän et me onnistutaan ja saadaan unelmakropat <3333333

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Veera <3 me pystytään tähän ja kevään reissu kruunaa uurastuksen! ;)

      Poista
  8. Nesteitä on sulta lähteny, huomaa ihan selvästi :) Vau!
    Ja ruuat näyttää tosi hyviltä :)

    VastaaPoista
  9. Onhan tossa eroa ihan hirmusesti! Hyvin on lähteny siis ruokaremppa käyntiin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en kyllä ymmärrä, et miks en ite nää mitään muutosta?! :D muta kiitoskiitos<3

      Poista
  10. Tossahan on jo muutosta! Tsemppii! :)

    VastaaPoista
  11. Huomaa kyllä jo eron! Hyvä Essi <3
    Jatka samaan malliin, täälläkin yritetään saaha kiinteytettyä!

    VastaaPoista
  12. siis todellakin huomaa että oot laihtunu!

    VastaaPoista
  13. Tuosta "syön ihan hirveesti" piti tulla sanomaan: jos haluat lihasta, sun täytyy syödä paljon, jopa enemmän kuin kulutat (mutta ne kalorit pitää olla "hyviä kaloreita" eikä mistään juustohampparista saatuja). Jos haluat laihtua, sun pitää syödä vähemmän kuin kulutat. Koska puhut kiinteytymisestä (joka tapahtuu lihasmassan avulla) niin älä häpeä "suurta määrää", koska sen avulla lihasmassa kasvaa. Jos syöt tasan mitä kulutat, et laihdu (tai laihdut hiiiitaaaastiiii) etkä kasvata lihasta (tai kasvatat hiiiitaaaastiii), eli olisit +-0 tilanteessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ooot oikeessa, yritän nyt kyllä laihduttaa eli syön ehkä sit kuitenkin liikaa?!

      Poista
  14. Saanko kysyä kuinka pitkä olet? :) huomaa kyllä paljonkin eroa sun vartalossa, oot upea! :)

    VastaaPoista
  15. Katkarapuruuan resepti?:-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on maailman simppelein: paistellaan kasviksia (hmp) pannulla hetken aikaa, lisätään katkaravut ja lämmitellään niitä hetki ja sit pari kananmunaa rikotaan joukkoon! Mä maustoin ton soijalla :)

      Poista
  16. Vau mikä muutos <3 !! Tykkään kauhiasti siun blogista :)

    VastaaPoista
  17. Miten oot tehnyt tuon paprikan, näyttää todella hyvältä! :)
    Mäki huomaan eron tossa, vautsi! Paljon tsemppii<3

    kauneudestaurheiluun.blogspot.fi

    VastaaPoista

© Bella Bambina 2012 | Blogger Template by Enny Law - Ngetik Dot Com - Nulis - Jemina Immonen