sunnuntai 23. syyskuuta 2012

Vaihtelu virkistää

Tää on ollut loistoviikonloppu! Me oltiin eilen Sellon sembaloissa, koska mulla oli mukamas hirveesti hankittavaa itelleni nyt kun kroppa on alkanu normalisoitumaan. Kröhöm... Siellä sain tuijotella itseäni peilistä sen verran paljon, että en voinut olla huomaamatta kuinka erilaiselta mä näytän. Mistä tahansa kulmasta katsoinkaan, niin mielen valtas pieni pettymys joka kerta. En missään vaiheessa kuvitellut, että kuukausi synnytyksen jälkeen mä olisin vanhoissa mitoissani, joten en oikeestaan edes tiedä, miks mä kiinnitän näin paljon huomiota tän kroppani muutoksiin. Ehkä tälläinen pikkiriikkinen masis iski, koska alussa paino putos ihan huimaa tahtia, mutta nyt se on jämähtänyt paikoilleen. Vielä on jäljellä ainakin 5kg alkupainoon. Mun korviin noi kilot ei kuulosta edes kovin isolta määrältä, mutta mä näytän niin erilaiselta, että pudotettavaa tuntuu olevan vielä paljon enemmän. Kyllähän nää tästä melko varmasti ajan kanssa lähtee, mutta mä vaan satun olemaan niitä ihmisiä jotka haluaa nähdä tuloksia heti :D Ja heti painovalittelun jälkeen mä lisään kuvan eilisistä herkuista, jotka me nannan kanssa nautittiin Cafe Buffossa, ristiriitaistako...?

Slurps!!
Asiasta toiseen. Mä päätin siis tehdä jotain tälle tyytymättömyydelleni. Mun ihana Mikko jäi kotiin Hertan kanssa ja mä suuntasin äitini kanssa salille tänä aamuna. Ja voi että, mikä uskomaton muutos tapahtui jo tällä ekalla, tunnin mittaisella reissulla. Muutos ei ehkä niinkään ole näkyvä, mutta varmasti kaikkiin positiivisesti vaikuttava. Salilta kotiuduttuamme mä meinaan pursuin energiaa ja hyvää mieltä. Vaikka musta on oikeesti ihanaa vaihtaa päivät pitkät kakkavaippoja ja pusutella mun pikku murulaista, niin voi että mikä muutos mussa tapahtui kun olin hetken omissa maailmoissani omien puuhieni kanssa, enkä vain kököttänyt kotona oottamassa, että koskas taas vaihetaan se vaippa ja millon tulee taas nälkä. Tästä lähtien mä aion ottaa itselleni hiukan useammin kuin kerran kuussa omaa aikaa, koska nyt mä huomaan kuinka äksyilevä oon ollu tän kuukauden kotona kököttelyn seurauksena! Nyt mä sit taas jaksan paremmin :)

Asiasta kolmanteen. Hertta oppi syömään tuttia! Loistohomma, koska ihan yhtäkkiä tyttö on alkanut itkemään jatkuvasti. Tähän sit se tutti auttaa. Tosin paukuttelu on myös lisääntynyt, joten ehkä siellä mahassa tutin lutkuttamisen seurauksena on ilmaa, ja se sitten häiritsee pikkuista... Päivisin ei nukuta juuri ollenkaan, mutta yöllä sit sitäkin paremmin.

Myös imettäminen istuma-aennossa onnistuu nykyään, jes! Tosin mulla ei oo minkäänlaista havaintoa että onko toi asento lähelläkään oikeaa, mielipiteitä? Kyllä sitä maitoa kuitenkin tuntuu tulevan ja Hertta nieleskelee.



Anteeks vielä kun kommentteihin vastaaminen on vähän jäänyt, toi neiti tosiaan on vaan viihtynyt niin hyvin sylissä, että dataamiseen ei paljon aikaa jää... :)

Ja tänään Hertta täytti 4 viikkoa, pusuja rakkaalle murulaiselle! ♥

17 kommenttia:

  1. Ihanat Hertta ja Mikko!♥ (:

    VastaaPoista
  2. haha ihan mahtava toi vika kuva! :D <3

    Ja muista tosiaan ottaa sitä omaa aikaa jatkossakin!! :) Edes pieninä annoksina, kunhan se on suht säännöllistä, pysyy mieli virkeenä ja jaksat sit paremmin keskittyy kaikkeen! :) Ja eihän sen just tarvii olla kun tollanen semilyhyt salireissu tai pikainen kahvittelu kaverin kanssa niin heti on varmasti taas skarpimpi olo kotona :) En tietenkään tiedä täysin kun mulla ei vielä vauvaa oo, mutta oon paljon kavereilta kuullut tästä aiheesta ja mun mielestä toi pätee muihinkin elämäntilanteisiin! :)

    Tsemppiiii <3

    VastaaPoista
  3. Ihana Hertta! Hirveen sulonen!♥
    Suosittelen joogaa ja astangajoogaa! Ei ole mitenkään uskonnollista, ainakaan astangajooga! Meinaan ajattelin siksi että, kävin itse salilla synnytytyksen jälkeen ja voi että miten paikat oli kipeenä treenin jälkeen... Mutta sitten löysin astangajoogan ja eipä ole vaivannut kolotukset sen jälkeen! Suosittelen lämpimästi. täällä lisää tietoa: http://fi.wikipedia.org/wiki/Astangajooga Osa ihan oikeaa tietoa mutta osa ei.. Mutta kyllä sinä pääset lähtöpainoon. Ja totta urheilu on ihanaa!♥

    VastaaPoista
  4. Kannattaa imetysasennossa laittaa vauva kyljelleen suhun päin niin ei tuu vauvalla niskat kipeeks. Näin se on suoraan sua päin ja tukevan ja turvallisen oloisesti. Netistä saa hyviä vinkkejä!

    VastaaPoista
  5. voi ihana banneri ! :)
    ja tosi kiva tää blogi, en oo aiemmin katellu tarkemmin tänne päi, vaikka sä oot mun blogin lukijana. mutta nyt kyl kiinnostuin enemmä, ja voisin alkaa seurailemaan tätä sun ihanaa vauvablogia ! <3 jaksamisia arkeen !

    VastaaPoista
  6. Tuosta imetysasennosta: käännä Herttaa itteesi päin, niin että Hertta on kyljellään, vauvan on helpompi niellä kun ei tarvii olla "vinossa". Ihana, että imetys sujuu istuiltaan, se helpottaa paljon arkea ja on mukavempi lähteä ulos, kun ei tartte miettiä miten pystyy imettämään kaupassa makuultaan.. :)

    VastaaPoista
  7. aivan mielettömän suloinen vauva! <3

    VastaaPoista
  8. Toi viimenen kuva on aivan mahtava :-D <3

    VastaaPoista
  9. Mä sain sairaalasta yhden muistisäännön imetysasentoon ja se oli, että aina navat vastakkain. Eli sylissä ollessaan Hertan kannattais olla kyljellään niin pään ja niskan asento on parempi. :)
    Teillä on kyllä suloinen neiti. :)

    VastaaPoista
  10. Samaa olin sanomassa että navat vastakkain ja muista vaihdella asentoja, et tissi tyhjenee paremmin. Yksi hyvä asento meillä oli vauva "kainalossa" ja tyyny apuna ja siitä syöttää, hankala selittää mutta siis lapsi tulee käden alta ja jalat on selkäpuolella. Imettäminen eri asennoissa myös ehkäisee rintatilehduksia ;)

    VastaaPoista
  11. toi tokavika on tosi ihana kuva !:) ja vika on ihan paras !:D Ihana hertta♥

    VastaaPoista
  12. Teidän neidillä on kyllä leppoisat oltavat, niin tyytyväisen näköinen joka kuvassa:) Ja ihanaa että muistat antaa itelleskin aikaa, moni ei aina edes tajua miten tärkeää se itseensäkin keskittyminen on pienen lapsen äidille! Sitä jaksaa niin paljon paremmin taas hoitaa toista kun on ensin muistanut huolehtia myös itsestään:) Aurinkoisia päiviä teidän perheelle<3

    VastaaPoista
  13. Heips! Laittele mulle sun sähköpostiosote, niin laittelen sen kutsun tulemaan. :)

    Ihana pikku prinsessa siellä! Huippu söpöjä kuvia:)

    VastaaPoista
  14. oi kun ihania kuvia sulla! ja todella kiva blogi. :) tuosta imetysasennosta sen verran. oon itte imettäny poikaani nyt nelisen kuukautta kaiken näköstä on kokeiltu. paras neuvo on ollut se et pistää navat vastakkain, sillon onnistuu vauvalla syönti parhaiten. ihan sama istutko vai makaat. sit jotai muuta imettämiseen liittyvää.. pukeutuminen, ei niitä imetyspaitoja ole ihan pakko ostaa (ite ennoo ostanu yhtään), hyvin oon parjänny kun oon käyttäny luukullisia imetysliivejä ja normi paitoja. esim vähän löysempi paita päälle ja spagettiolkaiminen/tuubitoppi alle. peittää just niin paljonku haluat ja on kuitenkin helppo antaa vauvalle tisu suuhun.

    VastaaPoista

© Bella Bambina 2012 | Blogger Template by Enny Law - Ngetik Dot Com - Nulis - Jemina Immonen