keskiviikko 12. syyskuuta 2012

Mun pikkanen likkanen on kipee

No täällä on yks räkänokka :(  Hertalle iski eilen päivällä ihan hirmuinen nuha, nenä vuosi koko ajan kurkku on kans ihan täynnä kamaa. Tytöllä tuntu olevan niin hankala olo, että käytiin kysymässä neuvolassa vähän vinkkejä olon helpottamiseksi. Ihan kamalaa katella, kun toisella on niin hankala olo! :'( Eihän noin pienelle pitäis ees nuhaa tulla..? Hertan syödessä kuuluu kamala rohina jostain tuolta rööreistä ja nukkumisestakaan ei eilen meinannut tulla yhtään mitää. Vauva halus vaan olla sylissä, ja pidinkin Herttaa rinnan päällä jossa hän olikin sitten tyytyväisenä. Voi toista ♥ Parantuis nyt pian! Tänään ollaan jo parempaan päin menossa, mut tukkoiselta tuo tyttö tuntuu. Yö meni kuitenkin tosi hyvin, Hertta nukkui noin 6-7 tuntia putkeen, jonka jälkeen mä kyllä herätin hänet syömään. Meillä on tänään kolmas neuvolakäynti, josta mä päivittelen huomenissa juttua. Neuvola siirtyikin huomiselle, mut juttua kuitenkin tulee huomenna! 
Isinkin sylkyssä oli kivaa ♥
Minä ja maailman huonolaatuisin kamera

31 kommenttia:

  1. Kamerassa väärät asetukset sisäkuvaukseen? :) Söpö tyttö kyllä on ja niin rauhallisen ja kiltin näköinen! ♥ Tuitui!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ei johdu asetuksista, kamera on vaan on tullu vanhaks :'( akkukin kestää vaan 5min... voivoi mun luottokaveria. ja hertta kyllä on kiltti vauva :) ♥

      Poista
  2. Paranemisia pienelle♥ Kauhee kun noin pienikin saa kärsiä inhottavasta nuhasta. :( Itsekkin tällä hetkellä siitä kärsin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. nuhaa on liikkeellä, mullakin on kurkku nyt ihan kipeenä ja aivastelen... paranemisia sullekin!

      Poista
  3. Voi pientä,paranemisia ! <3 Ei ole kivaa kun noin pieni sairastaa.. :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ei niin, vauvat kun ei osaa suun kautta hengittää niin yritän täällä vaan tota nenää tyhjennellä... :(

      Poista
  4. Voi, pikaisia paranemisia pikkuiselle. <3 Ja menkää hei heti lääkäriin, jos yhtään pahenee, kun vauva on kuitenkin noin pikkuinen vielä, eikä kestä vielä kovaa sairastamista. Toivottavasti menee pian ohi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. mä päivystin koko yön ja kuuntelin herttaa ja olin ihan valmis lähtemään lääkäriin, mut onneks toi tukkoisuus koko ajan helpottaa :)

      Poista
  5. Voi, Herttakin on siis nuhassa! Niin myös minä.. Ei kyllä oo yhtään kivaa :( Mutta kai se tästä! Paranesimia sinne! (: Voitko halata Herttaa mun puolesta? :) ♥

    VastaaPoista
  6. Sulle on tunnustus mun blogissa :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. apua, millonkohan mä kerkeen laittaa nää kaikki tänne! käyn kuitenkin kurkkaamassa :)

      Poista
  7. Voi Herttaa :( Ootko muuten palautunu synnytyksestä kuinka hyvin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. mä voisin joskus tehdä jutun tästä palautumisesta :) tosta kuvasta ei nyt oikeen nää mitään, mutta kyllä mun maha on kivasti lähteny pienentymään

      Poista
    2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
    3. Vähän failasin ton vastauksen kanssa, mut niin piti sanoo ihan selvällä suomen kielellä, että kyllä se noiden kuvien perusteella on jo paljon pienempi! :)

      Poista
  8. Oon lukenut ja on itsellänikin pienenä toiminut, kun silppuaa sipulia sukkahousun sukkaosaan ja laittaa yöksi sängyn päätyyn. Flunssa on heti tipo tiessään, tai ainakin helpottunut. :) Vauvan kohdalla kannattaa laittaa vaikka jalkopäätyyn pinnasänkyyn roikkumaan johonkin. Toivottavasti Hertta paranee pian! Syötävän suloinen tyttö! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. uskaltaisinkohan mä koittaa tota hertalle, itelleni ainakin testaan!

      Poista
    2. itse oon laittanut valkosipulia sukan sisään ja kyllä helpottaa!! :-) kannattaa kokeilla. ei siinä ainakaan mitään häviä. äiti teki näin mulle pienenä ja omassa kodissa sama meno jatkuu. :-P ja joskus tulevaisuudessa myös omille lapsille.

      Poista
  9. Onks teillä muuten semmoista en nyt muista nimeä mutta siis tarkotettu siihen jos vauvalla on nuha eikä osaa itse niistää niin sillä jutulla sitä nenää ns niistetään ?:) tosi söpö hertta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. joo on meillä semmonen pikkuniistäjä vai mikähän se nyt onkaan, mä oon tänään ahkerasti käytelly sitä ja se tuntuu helpottavan hertan oloa :)

      Poista
  10. Neuvolaan ei saa viedä sairasta lasta.. :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. äääh, toivottavasti me ei tartutettu ketään! :( oli vaan pakko mennä paikan päälle kyselemään vinkkejä kun soittoaika oli jo menny ohi...

      Poista
  11. Tohon sipuli juttuun vielä sen verran, että ite oon kuullut helpotuksen löytyvän nimenomaa valkosipulista, joka on sen verran vahvaa että nenä aukee :) Samalla idealla siis sängyn päätyyn jonkun kankaan sisällä. Paranemisia pikkuihmeelle<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. mä en ollu koskaan kuullukaan koko sipulijutusta, mut oon ite nyt ihan tukkonen niin en varmasti menetä mitään jos tänään koklaan tota...

      Poista
  12. Oon nyt parin päivän aikana lukenu koko blogin läpi. Kirjotat tosi sujuvasti ja kauniisti. Tajusinpa tossa yhessä vaihees et perhana, oon ollu Mikon kaa samalla ala-asteella Tammelan pienessä kylässä. Mikko tais olla 6lk ku olin ite 3 tai 4 luokalla ((: Ei oo meinaa muuttunu yhtää (: Toivottavasti pikkunen voi jo paremmin !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. hahaa, pieni maailma :D mikko on ihana :) ja mä luulin että hertta ois kohta jo kunnossa, mut tukkoisuus tuli äsken taas takaisin :( voi raukkaa

      Poista
  13. löysin tän blogin vasta nytten ja rakastuin tähän ! luin joka ikisen postauksen alusta saakka :D kirjotat ihanan luontevasti :) ja sulla on asenne kohillaan ! paranemisia pikkuselle !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. oi kiitos kivasta kommentista! piristit meidän nuhaista päivää :)

      Poista

© Bella Bambina 2012 | Blogger Template by Enny Law - Ngetik Dot Com - Nulis - Jemina Immonen