keskiviikko 13. tammikuuta 2016

Valkoisen talvitakin metsästys, help needed!

Mä en järin nauti lumesta. Tai no nauttisinkin varmaan, jos mulla olisi oikeanlaiset varusteet, mutta aamuseiskalta auton kaivaminen lumen alta ohuilla hanskoilla, nilkkojen ollessa täynnä lunta ja kylmien väreiden mennessä pitkin selkää on vaikea hymyillä. Mun lämpöinen takki sanoi itsensä irti ja nyt liihotan eteenpäin kylmän takin kanssa ja se on inhottavaa. Eniten oikeastaan ärsyttää, ettei tee mieli lähteä pampulan kanssa ulos palelemaan. Eilen oltiin illalla tunnin verran ulkona ja se oli yhtä tuskaa, mä olin ihan jääkalikka ja oli pakko lähteä sisään vaikka pampula olisi mielellään vielä lumessa pyörinyt. Mä yritin omaksua Hennin "JEE, ME SEIKKAILLAAN!!"-asennetta ja hypellä lumikasoissa, mutta mun nilkkuritossut ei oikein sopinu siihen tarkoitukseen. Paras osa ulkoilussa oli Hennin ilo ja "äiti, nämä lumihiutaleet suukottaa mun naamaa"-hehkutus. Siinä vasta nautiskelija!

Mä tarvitsen nyt apua: mistä mä löydän valkoisen parkatakin? Mulle sopii malli, jota saa kiristettyä vyötärön kohdalta. Karvakaulus olis kiva. Takin lisäksi ajattelin kengiksi soreleita, jotka ilmeisesti ovat nyt kaikkien suosiossa. Jos sulla on sellaiset niin kerro toki mitä pidät! Mä pidän korvat auki myös muille kenkäehdotuksille joten anna tulla vaan, jos sulla sattuu olemaan maailman parhaat ulkoilukengät. Mä oon maailman surkein shoppailemaan ja nettishoppailemaan, kumpikaan ei oo mun juttu, joten olisin hirmu kiitollinen jos vinkkaisitte missä on näteimmät takit ja parhaimmat kengät! 

Tosi outoa kuvitella, että muutamia vuosia sitten teininä sitä hengaili talvella vapaaehtoisesti ulkona kavereiden kanssa monia tunteja tyyliin farkuissa ja tennareissa. Hrrrrr! Onneks sentään toinen meistä mimmeistä pysyy lämpimänä ja nauttii elämästä säästä riippumatta  



18 kommenttia:

  1. Yritin etsiä soreleita, mutta mulla on pitkä ja kapea jalka. Koko 40-42, riippuen kengistä. Naisten malleista kaikki on lyhyitä, mutta hyvin löysiä nilkan kohdalta. Kävely niillä ei kyllä onnistuisi. Harmittaa :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmi! Toivottavasti sä oot löytänyt jo sopivat kengät tai jos et ole, niin tuolla kommenteissa ehdotettiin crockseja jotka on soreleiden tyyppiset! :) semmoset vois olla ihan aiheelliset tsekata!

      Poista
  2. Houseofbrandonilla on kivat alet jos takkii etit ja siellä tais olla nopee toimitus :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Okei! Aika usein näkee jokapaikassa myös alennuskoodeja sinne, täytyy käydä kattomassa jos löytyis joku ihana :)

      Poista
  3. veromodasta saa ton tyylisiä takkeja mitä kuvailit :) ainaki sai! ja uggit on <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä kävin perjantaina Vero Modassa mut ei osunu kyl silmiin tollasia! Oli vaan jotain lyhyitä "hienostelutakkeja" :D

      Poista
  4. Sorelit on ihan ok. Urheiluliikkeistä (Stadium, Intersport) löytyy kunnon ulkoiluvaatteet ja rukkaset käteen! Espritillä kivoja untuvatakkeja, myös alessa nyt. 😉

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Löytyispä rukkaset joiden kanssa on helppo kuvata ja näppäillä asetuksia kans ♥

      Poista
  5. https://www.intersport.fi/fi/tuote/helly-hansen-aden-parka-w-takki-56457928/

    https://www.intersport.fi/fi/tuote/mckinley-gudrun-w-takki-56456890/

    https://www.intersport.fi/fi/tuote/8848-jollie-w-takki-56454079/

    VastaaPoista
  6. Ite ostin valkosen parkatakin seppälästä! Mun ig:ssä varmasti kuvaaki siitä! :) oon ollu super tyytyväinen! Ite oon kans kunnon vilukissa olipa melkee kesä tai talvi, mut toi takki pitäny mut ainaki lämpimänä :) ja kengät mitä oon käyttäny nyt ni osti H&M:stä. Ne on vähä maiharityyppiset mut huomattavasti sirommat, niis on viel semmonen villa vuori ja nilkat saa hyvin piiloon niillä, niit löytyy eri väreissä myös :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Piti käydä heti vaklaa sun iigeestä, ihana! ♥ Voi itku, mulla oli tavoitteena tsekata nää kaikki ehdotetut jutut ku olin perjantaina stadissa, mut noi H&M kengät unohtu! :( Kuulostaa ihanilta!

      Poista
  7. Mä ostin sellaset Crocsin duckbootsit tai semmoset. Ne on ihan superhyvät, eikä mulla oo vielä kertaakaan ollu tänä talvena varpailla tai jaloilla kylmä vaikka ulkoilen noin 1-2h/päivä vähintään kelillä kuin kelillä (oon päiväkodissa töissä). Lisäksi ne on mukavat ja tosi kevyet ja musta ihan kivannäköisetkin. :) Hintaahan niillä on mut itte löysin omani joskus marraskuussa Intersportista monta kymppiä alessa ja ainaski joulualeissa näin niitä siellä vielä. Kannattaa kokeilla jos kiinnostaa, itte oon tykänny tosi kovasti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No nyt kuulostaa hyvältä! Ja tossa alempana kans suositeltiin näitä, nämä pitää tsekata. Onneks Intersport on niitä harvoja kauppoja joita Nummelasta löytyy (Y)

      Poista
  8. Stadiumissa on hyviä parkatakkeja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä kävin näiden kommenttien innoittamana kurkkaamassa siellä ja siellä oli kyl useampia valkoisia takkeja, harmi vaan et mulla oli kiire ja turhauduin nopeesti niin ei sit tarttunu mitään matkaan :D Pitää asennoitua sovitteluun ja lähteä joku päivä uudestaan!

      Poista
  9. Komppaan edellistä ja suosittelen juurikin crocsin ulkoilukenkiä (mallista ei hajuakaan, sellaiset sorelin näköiset: ruskeaa nahkaa, kumikärki ja karvaa sisällä). Palvelleet mua kolme talvea eikä varpaat palele!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä mä otan kohteekseni nyt, kuten sanoin aikaisemmin; onneks Nummelasta löytyy edes Intersport! Täytyy pitää peukkuja että sieltä löytyis.

      Poista
  10. Joo mulla oli tarkat kriteerit kunnon toppatakkiin, piti olla ehdottomasta valkoinen ja pidemmän mallinen. Kauan kesti kyllä löytää kunnes löysin aleista Stadiumilta valkoisen Everest takin. Pari kertaa sovittelin ja mietiskelin ja se on ihan mahti, huippuostos :) http://www.stadium.fi/vaatteet/takit/220209102/everest.w-mfn-parka.lilac Tuo siis valkoisena! Yllättävän ihana päällä ja saa kiristettyä vyötäröltä, vaikka kuvassa näyttääkin ehkä vähän teltalta...

    VastaaPoista

© Bella Bambina 2012 | Blogger Template by Enny Law - Ngetik Dot Com - Nulis - Jemina Immonen