sunnuntai 7. heinäkuuta 2013

Mitä kymmenkuinen Henni osaa?

Moi! Viimeaikoina multa ollaan pyydetty, että tekisin postauksen Henskun tämänhetkisistä taidoista. Joten tässäpä tuleekin nyt kooste jutuista, joita Henskuli taitaa tällä hetkellä! :) Toivottavasti tämä postaus ei ole liian samanlainen tämän aiemman postauksen kanssa, jossa myöskin kerroin 10kk juttuja!

Ryömiminen. Henni ei vielä konttaa, mutta ryömii omaa tahtiaan eteenpäin. Hennistä on kiva tehdä tutkimusmatkoja ja hän viihtyy pitkiä aikoja lattialla tutkiskellen. Välillä neitokainen kyllä nousee konttausasentoon, mutta melko nopeasti läpsähtää siitä takaisin mahalleen :) Henskulin mielestä on ihan huippukivaa ryömiä äitin ja isin päältä ja hän pääsee vikkelästi meidän molempien yli kun me makoillaan sängyllä!

Polvilleen nouseminen. Henni ei myöskään vielä nouse seisomaan tukea vasten, mutta polvilleen hän pääsee jo hienosti. 

Vilkuttaminen. Vilkuttamista harrastamme vaihtelevalla menestyksellä, ja yleensä Henni innostuu vilkuttamaan vasta kun tilanne on mennyt ohi ja vieraat ovat lähteneet :D

 Taputtaminen. Kun Henni näkee, että joku taputtaa, hän alkaa itsekin taputtaa. Kädet eivät aina osu ihan kohdilleen, mutta yritys on kova :)

Tuettuna käveleminen. Henni haluaisi kävellä koko ajan! Tiistaina ostimme Henskulille ekat omat kengät, ja niillä me nyt harjoitellaan :)

Syliin pyytäminen. On maailman ihaninta kun Henni tulee vetämään hameen/housuun helmasta, tuijottaa koiranpentu-ilmeellä ja viittoo haluavansa sylkkyyn ! ♥

Leikkiminen. Henni keksii itse kivoja leikkejä, kuten veden kaataminen yhdestä astiasta toiseen astiaan. Myös hippa on Henskun mielestä kiva leikki ja hän lähtee aina hirmuista vauhtia karkuun jos joku lähtee jahtaamaan :)  


Just nyt mulle ei tuu mieleen mitään muuta mistä voisin kertoa. Henni vaikuttaa joka päivä isommalta tytöltä ja mehän vietetään 1vee synttäreitä jo enskuussa!! Pitäisköhän tässä alkaa pikkuhiljaa suunnitella niitäkin pippaloita..?
 

Ihanaa illanjatkoa kaikille ♥ 
Seuraa meitä Facebookissa klikkaamalla tätä

14 kommenttia:

  1. Iiks Henni on jo 10kk! Vastahan hän syntyi :)

    VastaaPoista
  2. Kyllä vuosi menee nopeaan! Lapsista ajan kulun huomaa helposti.. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nimenomaan! Hennin kanssa olen huomannut sen ajankulun. Aiemmat teinivuodet ovat tuntuneet menevän tosi hitaasti mutta nyt tahti on liian nopea! :D

      Poista
  3. Mun piti tulla kans kommentoimaa, että herranjestas ku aika menee nopeeta. Muistan vielki sen sun ekan postauksen. Ja siitä on varmaa joku puoltoista vuotta. Voi kauheeta, vois itekki alkaa ryhdistäytyy ja saamaa jotai aikaiseks:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Musta on niin ihanaa että täällä on vielä ihan alkuaikojen lukijoita!! ♥ Ja sekin on ihanaa kun sä jaksat kommentoida ja ilmotella olemassaolostas! :)

      Poista
  4. Moi, liityin blogisi lukijaksi ja huomasin että meillä on melkein samanikäiset tytöt :) Mun tyttö on syntynyt 24.8. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka ja tervetuloa lueskelemaan! :) Kävin myös sun blogissa vastavierailulla :)

      Poista
  5. Voii, aivan ihana ja niiin suloinen en kestä!! :3 ♥

    VastaaPoista
  6. olis kiva saada enemmän niitä hennin ruokaohjeita!

    VastaaPoista

© Bella Bambina 2012 | Blogger Template by Enny Law - Ngetik Dot Com - Nulis - Jemina Immonen