sunnuntai 10. huhtikuuta 2016

Oodi MLL:n kirppikselle

Aah, sunnuntai! Mä oon ootellu tätä päivää jo vaikka kuinka kauan. Oli taas nimittäin aika vähän hullaantua ja suunnata Kuoppiksen koululla järkättävälle MLL:n kirppikselle! Henni jäi kummitätinsä hellään huomaan koska on tsiljoonakertaa helpompaa lähteä ryysikseen ilman ipanaa ja ryysistä oli ihan varmasti tiedossa. Ovet aukes kympiltä ja me oltiin ihan hyvissä ajoin kans jo pihalla oottelemassa ja silti ennen meitä oli pitkä jono. Crazy mommas out there! 

Tää on järkätty musta ihan sikahyvin aina enkä mä oo ikinä päässy lähtemään tyhjin käsin pois. Täältä löytyy aina paljon tosi hyviä kamppeita ja ne on selkeästi jaoteltu. Vaatteet on jaoiteltu sukupuolen ja koon mukaan mikä helpottaa etsimistä. On niin kätsyä kun voin suunnata suoraan tyttöjen puolelle ja siellä on esimerkiks kaikki 104-senttiset samassa paikassa! Sit vaan pengotaan eikä tarvii turhaan jokaista pöytää käydä läpi ja toivoa et jospa sieltä jotain löytyis. Iso peukku tälle tsydeemille, vaikka järkkääjille tähän menee paljon aikaa. MLL:n työntekijöillä on meinaan kova homma ensin lajitella kaikki vaatteet paikoilleen koon mukaan ennen tapahtumaa ja sen jälkeen lajitella kaikki ylijäämät alkuperäisille omistajilleen.


Lopuks jonotetaan kassalle sellaset 20 minsaa. Tää on hidasta hommaa, kun kassatädit joutuu merkkaamaan kaikkien vaatteiden myyjänumeron ja hinnan erikseen. Me oltiin tällä kertaa kyl nopeita eikä jonoa ollu ehtiny muodostua! Mukaan tarttui kaks kassillista ihania vaatteita ja hintaa näille kasseille tuli 37 euroa. Oikeesti, oon niin tyytyväinen! Tähän sisältyi mm. 3 takkia ja Niken lenkkarit. Mun tekis mieli esitellä näitä löytöjä, mut kiinnostaaks teitä vanhat kunnon ostospostaukset?

Onks siellä muita, jotka on yhtä kikseissä MLL:n kirppareista? Oottekste edes koskaan käyny siellä? Jos ette oo, niin suosittelen lämpimästi ottamaan selvää et milloin sun lähelläs on seuraava kirppis! Täällä Nummelassa se on seuraavaksi joskus syksyllä.

10 kommenttia:

  1. Joo esittele, muiden ostoksia on aina kiva katella :-D

    VastaaPoista
  2. kiinnostaa todellakin ostospostaukset!! teillä on järkätty kyl ihan ihan superhyvin toi mll kirppis, koska täällä kaikilla myyjillä on omat pöydät ja sieltä sit pitää penkoo jos sattuis jotain löytyy ja viel oikeessa koossa. Yleensä lähen sieltä tyhjin käsin koska ei sieltä vaan kerkee löytää mitään ryysiksessä :( meen kyl luultavasti kattomaan tänäkim vuonna, kumpa neki ois tajunnu samallaisen järkkäilysysteemin, helpottais ihan kaikkia ostajia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. NO NIINPÄ! Tää on niin mahtissysteemi, sun täytyy varmaan joskus tulla tänne kirppistelee.. ;)

      Poista
  3. Kiinnostaa, anna tulla vaan! Täällä Pohjois- Pohjanmaallakin oli MLL- kirppis viime lauantaina ja kaverin kanssa siellä käytiin. Täällä on jokaisella myyjällä oma pöytä. Huipulta systeemiltä kuulostaa tuo miten siellä on järkätty! Mulla mahtui löydöt omaan käsilaukkuun mutta olin niihin tosi tyytyväinen. Jäänpäs odottamaan mitä kaikkea sä löysit :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä et säkin olit tyytyväinen! Tää systeemi on ihan huippu, toivon hartaasti että sama meno jatkuis tulevaisuudessakin ja jospa se leviäis muuallekin, vaikka sinne teille :)

      Poista
  4. mekin oltiin eilen siellä.on nummelassa kai kerran ollut se et myyjillä omat pöydät ja niitä sit pengotaan ja siihen samal maksetaan.mut ei se kyl toimi tommosen ihmislauman keskellä.ostospostauksia toivon. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo viimeksi taisi olla omat pöydät! Se oli kyl vähän kaoottista, mutta en valita, nää MLL-kirpparit on aina ollu hyviä kokemuksia ja harvemmin oon törmänny ihan roskaan näillä :)

      Poista
  5. Tulee käytyä MLL kirppareilla. Siellä on hyvä tarjonta ja usein edulliset hinnat. Tuo onkin todella hyvä systeemi, että vaatteet ovat lajiteltu niin on helppo etsiä haluamiaan tuotteita. Sellaisessa en ole ennen ollutkaan. Kirjoitin blogissani juuri vähän aikaa sitten meidän MLL kirpparikäynnistä: MLL lastenkirpputori

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei joo, mä luinkin jo aiemmin tuon sun postauksen! Se lisäs mun kirppari-intoa entisestään, en meinannu jaksaa odottaa sunnuntaita :D

      Poista

© Bella Bambina 2012 | Blogger Template by Enny Law - Ngetik Dot Com - Nulis - Jemina Immonen