torstai 3. huhtikuuta 2014

Lasten Mehiläinen + ARVONTA

Koska pienen lapsen äitinä tiedän, että vilinää ja hulinaa riittää ja mitä vain voi ehtiväisen taaperon kanssa tapahtua, haluan tehdä teille tutuksi Lasten Mehiläisen - auttavan puhelimen, jonne voit soittaa huolen osuessa kohdalle. Mä halusin ottaa tähän yhdeksi esimerkiksi Facebookin ÄiTyLIt-ryhmän, jonka seinälle satelee joka päivä postauksia, joissa kysellään tuhansien äityleiden mielipiteitä siitä, pitäisikö nuhaisen lapsen kanssa lähteä lääkäriin ja mitkä ne aivotärähdyksen oireet olivatkaan. Mielipiteitä on monia ja google käy tiuhaan tahtiin, joskus kärpäsestä tehdään härkänen ja huoli vain kasvaa kun vaivoja puidaan joukolla. 
Mä lähdin siis taas mukaan yhteen Blogiringin kamppikseen, koska halusin muistutella teitä tästä auttavasta puhelimesta, jonne voit pirauttaa, jos olet kahden vaiheilla et kandeekohan nyt lähteä lääkäriin tai jos kaipaat muuten vaan neuvoja ammattilaiselta! Ammattilainen vastailee teidän kyssäreihin klo 7-20 välisenä aikana, joten reippaasti vaan luuri kouraan jos kysyttävää on. Lapsen sairastelu saa koko perheen huolestumaan, mut onneks meillä on tälläisia apuja soiton päässä! Apua saat numerosta 010 414 0414, ota se vaikka jääkaapin oveen talteen!

JA PISTETÄÄNPÄS LOPUKSI TÄMÄN BLOGIN EKA MINIARVONTA KÄYNTIIN! Mulla ois teille 11 kappaletta lippuja arvottavaks Lapsimessuille, wuhuu! Osallistu arvontaan keksimällä nimimerkki (jos kommentoit anonyyminä) ja kirjoita sähköpostiosoitteesi kommenttikenttään ja that's it, oot mukana arvonnassa! Toki toivon, että vain oikeasti paikalle mahdollisesti pääsevät osallistuisivat, et saadaan liput oikeisiin osoitteisiin :) Mä arvon voittajat 6.4, eli siihen saakka on aikaa osallistua! Täs on oikein hyvät mahikset päästä messuilemaan, onnea arvontaan <3



Yhteistyössä Lasten Mehiläinen
ja

142 kommenttia:

  1. osallistuisin mutten pääse paikalle.. enkä kyllä tiedä jaksaisko sinne mennä mammojen tönittäväksi :D.. kärpäsenä katossa vois olla kiva olla..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No onneks sä pääset kärpäsenä kurkkimaan messutunnelmia blogien kautta! Mäkin mitä luultavammin postaan messuista kun oon siel käynyt! :)

      Poista
  2. Olen menossa:)
    speed_spade@hotmail.com
    T. Anni 21v

    VastaaPoista
  3. Mukana arvonnassa, olis niin huippua voittaa! :)

    VastaaPoista
  4. Arvonnassa mukana SofTan91, pulkkinen.tanja@hotmail.com :)

    VastaaPoista
  5. hennuli , henna.gronroos@gmaill.com ja mukana arvonnassa :)

    VastaaPoista
  6. Mukana :) ninedayswonders@gmail.com

    VastaaPoista
  7. mukana!:) nurmi.felicia@gmail.com

    VastaaPoista
  8. Mukana! :)
    teikku-91@hotmail.com

    VastaaPoista
  9. Mukaan arvontaan!
    marianposti(a)wippies.com

    VastaaPoista
  10. Menossa joka tapauksessa, mut olishan se ilmainen lippu kiva. ;D
    nim. V
    vade1989@hotmail.com

    VastaaPoista
  11. Mukana ollaan :)

    mariestrange(at)hotmail.com

    VastaaPoista
  12. Ehdottomasti mukana! :) miratsi@hotmail.com

    VastaaPoista
  13. Mukana ollaan! :) Messut on aina ollu ihan huippu paikka, lapset tykkää ja kaikilla on kivaa :) hanzukka-@hotmail.com

    VastaaPoista
  14. Olen menossa, eli mukana arvonnassa

    diana89_5@hotmail.com

    VastaaPoista
  15. Mukana!!! :) Iik voi kun arpaonni suosis.. Lapset kinuaa kovasti, että messuille ois päästävä..!! :)

    ilonaviliina@gmail.com

    VastaaPoista
  16. Mukana ollaan. annelaukkanen09@hotmail.com

    VastaaPoista
  17. Ilman muuta mukana. Messuille olisi kiva päästä.Sofia chipmunk@hotmail.fi

    VastaaPoista
  18. Mukana ollaan! :) linda.palmroth89@gmail.com

    VastaaPoista
  19. Mukana arvonnassa! :)
    peepaa95@hotmail.com

    VastaaPoista
  20. mukana ollaan!!
    arja.katariina@hotmail.com

    VastaaPoista
  21. mukana ollaan messulippuja tavoittelemassa!!!!
    pilkku10@hotmail.fi

    VastaaPoista
  22. Ehdottomasti mukana, olen sinne jokatapauksessa menossa miehen kanssa perjantaina :P
    suvi93_@hotmail.com

    VastaaPoista
  23. Mukana arvonnassa - toivottavasti lykästäisi, sillä matkaan ollaan lähdössä joka tapauksessa! :)
    s.a.l.l.i(at)suomi24.fi

    VastaaPoista
  24. Mukana arvonnassa :)
    jantune@gmail.com

    VastaaPoista
  25. Menossa ollaan eli mukana! :)
    ida-maria93@hotmail.com

    VastaaPoista
  26. Mukana ollaan :) lepokorpi.heli@gmail.com

    VastaaPoista
  27. Mukaan! emma.lahtiluoma(at)gmail.com

    VastaaPoista
  28. Mukana!
    embe-embe@hotmail.com

    VastaaPoista
  29. Ois iha huikee juttu! :) mila.stingl@luukku.com

    VastaaPoista
  30. En tiedä tuliko jo, kone sekoaa mutta olis iha huikee juttu! mila.stingl@luukku.com

    VastaaPoista
  31. Ehdottomasti mukaan! sanni.90@hotmail.com

    VastaaPoista
  32. Mukana arvonnassa! :) annika.alakopsa@gmail.com

    VastaaPoista
  33. Mukana arvonnassa! mervi.palomaki(at)hotmail.fi

    VastaaPoista
  34. Ehdottomasti mukana! mhaavisto1@gmail.com

    VastaaPoista
  35. Mukaan arvontaan: heidik1981@hotmail.com

    VastaaPoista
  36. Olisiko Jondella arpaonnea? ;D johku90@suomi24.fi

    VastaaPoista
  37. titta.aaltonen(at)Hotmail.fi mukanaan arvontaan, lippu tulisi tarpeeseen...

    VastaaPoista
  38. Mukana :) Jasmin.kauko@gmail.com

    VastaaPoista
  39. Mukana arvonnassa :) jannina.vanhala@gmail.com

    VastaaPoista
  40. Sunday haluaisi liput :) s.lehtinen1983@gmail.com

    VastaaPoista
  41. Sunday haluaisi liput :) s.lehtinen1983@gmail.com

    VastaaPoista
  42. Mukana arvonnassa! :) natalia.parkkinen@gmail.com

    VastaaPoista
  43. Mukana arvonnassa! :) mupi.kontio@gmail.com

    VastaaPoista
  44. Krisu tarvitsisi lipun. :) Krisuliini88@hotmail.com

    VastaaPoista
  45. Sara mukana arvonnassa! :) sari_91 (at) suomi24.fi

    VastaaPoista
  46. Tomppa haluis lipun. Mukana ollaan! carla-yacila@hotmail.com

    VastaaPoista
  47. Mukana, jos edes kerran osuis omalle kohdalle!:)
    pimpula93@luukku.com

    VastaaPoista
  48. Mukana ebbuska@gmail.com
    T:nanna

    VastaaPoista
  49. Ee mukana arvonnassa! emppuli86(at)hotmail.com

    VastaaPoista
  50. Messuille menossa, ja lippu olisi huippu! :)
    mimosa.nummela@gmail.com

    VastaaPoista
  51. Mukana arvonnassa :) neltsu@hotmail.com
    Terveisin Nelli :)

    VastaaPoista
  52. Mukana arvonnassa. 2lippua ois lottovoitto niin voisin viedä parhaan ystäväni pienelle irti arjesta reissulle. milja.mantyla@gmail.com

    VastaaPoista
  53. Tahtoooo messuilemaan ^_^ kaljukeiju@gmail.com

    VastaaPoista
  54. jenna.nyberg@hotmail.com
    T. Jenna&Hilla ☺

    VastaaPoista
  55. Mukana! :)
    anwi
    anna.nurminen3@gmail.com

    VastaaPoista
  56. Mukana! :) petra.kotilainen@gmail.com
    - Petra

    VastaaPoista
  57. Mukana
    -Peace pauleceb(AT)gmail.com

    VastaaPoista
  58. Minä niiiiin messulippua halajan...
    -Janttara janttarainen(at)luukku.com

    VastaaPoista
  59. Mukana
    -Samsam sampsapie(AT)gmail.com

    VastaaPoista
  60. ehdottomasti mukana :)
    vauva2014@gmail.com

    VastaaPoista
  61. Mukana
    -Nellukka nellakos(AT)gmail.com

    VastaaPoista
  62. Mukana :D
    -Kartsu karicepu(at)gmail.com

    VastaaPoista
  63. Lippua minäkin tavoittelen
    -Salama arskari @ gmail.com

    VastaaPoista
  64. Arvonnassa mukana!
    -Mariamaria marialuok(AT)gmail.com

    VastaaPoista
  65. Osallistun arvontaan :) hmkantola@gmail.com

    VastaaPoista
  66. Mukana ollaan :)
    isontalonpoikii@gmail.com

    VastaaPoista
  67. Sulla on kyllä todella ihana blogi ! Ja osallistun arvontaan .
    -Janigha -
    Janigha@luukku.com

    VastaaPoista
  68. Mukana!
    ninuska76@luukku.com

    VastaaPoista
  69. Mukana arvonnassa :)
    jenni piste hl at gmail piste com
    //JenniHL

    VastaaPoista
  70. Todellakin messuille menossa, jos vaan lipun saan! :)

    Terveisin Pääsiäispupu :D

    noru2014 at hotmail.com

    VastaaPoista
  71. Anni mukana arvonnassa! :)
    anni_alitupa@hotmail.com

    VastaaPoista
  72. Arvonnassa mukana.
    sarihkorhonen@gmail.com

    VastaaPoista
  73. Tiina mukana arvonnassa
    alaluusua@hotmail.com

    VastaaPoista
  74. Jee :) Mukana! tilulaalaa@gmail.com

    VastaaPoista
  75. Mukana!!
    nicole_bjorksten@hotmail.com
    Nicole

    VastaaPoista
  76. Mukaan arvontaan, wafer(a)suomi24.fi

    VastaaPoista
  77. Mukaan arvontaan!
    inkareinikainen@hotmail.com

    VastaaPoista
  78. Arvonassa mukana. suokasm(a)gmail.com

    VastaaPoista
  79. tikkupiina@luukku.com :) <3

    VastaaPoista
  80. Arpa heitetty!
    jauhis(a)netti.fi

    VastaaPoista
  81. Mukaan arvontaan!
    -Tetere meretekos(at)gmail.com

    VastaaPoista
  82. Mukana arvonnassa viia.hatara@helsinki.fi

    VastaaPoista
  83. Mukaan tähänkin arvontaan!
    heidiarcher@live.fi

    VastaaPoista
  84. Mukana arvonnassa! :)
    heidi.ruupunen@pp.inet.fi

    VastaaPoista
  85. Mukana! janica_kristiina@msn.con

    VastaaPoista
  86. Haluaisin päästä ensimmäistä kertaa messuilemaan ^_^
    Joten ehdottomasti mukana, mewamili@gmail.com

    VastaaPoista
  87. Mukana arvonnassa ! :)
    Niina_ketoja@hotmail.com

    VastaaPoista
  88. Mukana :) saila.vonmyller@hotmail.com
    saikku-81

    VastaaPoista
  89. Mukana arvonnassa :) niina.ramanen@luukku.com
    -Niina

    VastaaPoista
  90. Mukana arvonnassa :)
    terhila@luukku.com
    -TerhiJ

    VastaaPoista
  91. Miumau mukana!
    postin.tuomaa@gmail.com

    VastaaPoista
  92. Niin mukana! T. Nellis
    nooranella@gmail.com

    VastaaPoista
  93. Mukana ollaan - Jannnde- jannnde@gmail.com

    VastaaPoista
  94. Mukana! susannnapn@gmail.com

    VastaaPoista
  95. Mukana arvonnassa ja paikalle päästään :)
    -Suvi
    suvi.claren@hotmail.com

    VastaaPoista
  96. Kyllä kelpais liput messuille :)
    teekoo81(at)gmail.com

    VastaaPoista
  97. osallistun.

    terveys1(at)wippies.fi

    VastaaPoista
  98. Mukana ollaan! teenake(at)hotmail.com

    VastaaPoista
  99. Mukana :)
    piia_carita@jippii.fi
    -Piia

    VastaaPoista
  100. Mukaan, lipuille olisi tarvetta!
    wonderwhy@netti.fi

    VastaaPoista
  101. Arvontaan mukaan! wafer(a)suomi24.fi

    VastaaPoista
  102. Mukana :)
    irmeli.nieminen@hotmail.com

    VastaaPoista
  103. Osallistun <3
    jelena.nieminen@hotmail.com

    VastaaPoista
  104. Mukana. tanja_t_89@hotmail.com

    VastaaPoista
  105. mukana :) nitsu93@luukku.com

    VastaaPoista
  106. Mukana ! :)
    paulinap79@hotmail.com

    VastaaPoista
  107. mukana :-) martina.ahlqvist@hotmail.com :-)

    VastaaPoista
  108. Mukaan arvontaan :) maaret.rajamaki@edu.sataedu.fi

    VastaaPoista
  109. Mukana :)
    katjadavidsson@hotmail.com

    VastaaPoista
  110. Mukaan :) maaret.rajamaki@edu.sataedu.fi

    VastaaPoista
  111. Arvonnassa mukana :)
    akk83@hotmail.com

    VastaaPoista
  112. Mukana ollaan :) olisi mahtavaa päästä kerrankin koko perheen voimin lähtemään, isimies liikkuu pyörätuolilla. Ja KIITÄN tuosta numerosta, tulee varmasti tarpeeseen kun poika kasvaa =) indigosusi@gmail.com

    VastaaPoista
  113. Arvonnassa mukana :)
    akk83@hotmail.com

    VastaaPoista
  114. Mukana! Kiitos myös vinkistä Lasten Mehiläinen puhelimeen :)

    -Assi

    assi.heino@gmail.com

    VastaaPoista
  115. Mukana ollaan! natku87@gmail.com

    VastaaPoista
  116. Ehdottomasti mukana 😊
    hanna.siljander@hotmail.com

    VastaaPoista
  117. Mukana!
    roosa.suhonen@luukku.com

    VastaaPoista
  118. Mukana!! <3 Pupi90@jippii.fi
    <3: Sanna

    VastaaPoista
  119. Mukana :) kati.karjalainen93@gmail.com

    VastaaPoista
  120. Mukaan arvontaan -suvi
    Suvetsu@gmail.com

    VastaaPoista
  121. Mukana! kavesala@gmail.com :) -Kati

    VastaaPoista
  122. Mukana :)
    Anq
    a_annika@luukku.com

    VastaaPoista
  123. Mukana ollaan :)
    phanarain@hotmail.com

    VastaaPoista
  124. Mukana arvonassa. Kovasti mieli halajaa messuille. -Kriss muovitehdas@netti.fi

    VastaaPoista
  125. Mukana arvonnassa :-)
    johanna.p.lilja@gmail.com

    VastaaPoista
  126. Mukana arvonnassa
    sini-sara@hotmail.com

    VastaaPoista
  127. Mukana arvonnassa :)
    minni.stingl@gmail.com

    VastaaPoista

© Bella Bambina 2012 | Blogger Template by Enny Law - Ngetik Dot Com - Nulis - Jemina Immonen