keskiviikko 22. tammikuuta 2014

Lastenvaatelemppareita

Helouhelou Mä oon jo kauan (kröhöm, viime kesästä asti) kaavaillut kattavaa asupostausta Hennin kuteista, ja nyt on aika toteuttaa se!

Pikkuvauvana meidän naperolla oli vaatteita ihan hirveä määrä. Pieniä vaatteita tuli joka tuutista ja kaikkia ei edes ehditty käyttää. Vaaleanpunaisia ja pinkkejä ihanuuksia oli eittämättä eniten. Nykyään minä (aka Pikku-Hennulan stylisti) oon innostunu enemmän värikkäistä vaatteista ja vaatteitakaan ei ole enää hirveitä määriä. Blogin alkuvaiheessa mä myös esittelin aina uudet ostokset ja kuvailin enemmän vaatteita, mut nykyään teen sitä enää tosi harvoin! Luultavasti siksi, että mulla on hankaluuksia saada toi meidän malli pysymään aloillaan :-D Nyt ois kuitenkin kauheesti innostusta kuvata asukuvia kun on noin valoisaa!

Hennulaista itseään kiinnostaa vaatteet nyt jo. Yleensä hän saa itse laatikosta valita mitkä vaatteet puetaan, ja hän haluaa aina somistaa asujaan äiskän koruilla. Nyt mä etsiskelenkin Hennille omia nättejä koruja! Mistäköhän niitä löytyis?

Vaatteita jää koko ajan pieneksi ja Henskun vaatekokoelma tarvitsiskin täydennystä! Mä oon aina etsiny Hennille vaatteita kirpparilta ja suurin osa tyttelin vaatteista on H&Mstä, Lindexistä ja Seppälästä. Viime kuussa olin kuitenkin Mikon kanssa laivalla ja Hennulalle tuliaisia etsiessäni mä törmäsin Espritin lastenvaatteisiin ja olin heti ihan myyty. Ne tuntuivat ihanilta ja olivat supernättejä! Laivalla oli kuitenkin pieni valikoima eikä ollenkaan sopivia kokoja, joten mitään ei tarttunut mukaan. Nyt mulle tarjoutui kumminkin pieni tilaisuus yhteistyöhön Espritin kanssa, ja lähdin mukaan innosta tasajalkaa pomppien!

Kuinka moni tiesi, että Espritillä on verkkokauppa? Mä en tiennyt ennenkuin Esprit pyysi mua hiukan tutkiskelemaan heidän nettisivujaan, ja sieltähän löytyi vaikka mitä ihanaa! Kokosin teille muutaman kollaasin lemppari lastenvaatteistani. Tälläisiä löytöjä mä tein Espritin verkkokaupan lastenvaateosastolta!

NEWBORN



BABY GIRLS



BABY BOYS

Kaikki tuotteet ja kuvat Esprit.fi

Ihania, ihania, ihania. Varsinkin nuo baby girls-jutut! Hiplailin tota liilaa hame+leggarit-yhdistelmää laivalla vaikka kuinka kauan ja ihastuin siihen niin paljon, että harkitsin jopa ottavani liian pienen koon. Olisin niin kovin halunnut sen, mutta oikeaa kokoa ei ollut! Onneksi jätin sen kuitenkin sinne, nyt mä voin tilata pököttimet tuolta oikean kokoisina, jee! :-)

Tuolla verkkokaupassa on myös sisustustavaroita lasten- ja aikuistenvaatteiden lisäksi. Ja alet käynnissä, tottakai! Joten jos sulla on kys. verkkokauppa vielä koluamatta läpi ni anna mennä vaan! 



sunnuntai 19. tammikuuta 2014

Ekoja kertoja

Viime aikoina on tullut entistä selvemmäksi kuinka iso tyttö meidän Hennulainen oikein on. Mä oon liikuttunut lyhyen ajan sisällä monta kertaa, kun Henni on päässyt tekemään ihan uusia asioita! Sellaisia isojen tyttöjen asioita, kuten eka kauppareissu Prisman autokärryissä.
Voi miten kivaa Henskun mielestä olikaan hurjastella! Huono puoli tässä oli se, että äiti ja isi halusivat koko ajan katella ja kuvailla kärryissä istuvaa isoa söpöläistä ja varmaan puolet kauppalistan jutuista unohtuivat kauppaan. Ja näimpä me joudutaankin kauppaan taas huomenna!

Toinen iso juttu tapahtui tasan viikko sitten Ikeassa, kun Henni sai ekan oman lastenateriansa. Mä oikeesti tirautin pari kyyneltä ihan vaan sen takia ja oma syöminenkin unohtui kun piti taas tuijotella tättähäärää joka pisteli pastat poskeensa hienosti ollenkaan sotkematta. So proud mama!

Tänään Henni sai tänään ekan ikioman tuolinsa, syöttistä mukaanlukematta. Henni ei oo varmaan koskaan ollu yhtä ylpeä mistään, toi tuoli oli ihan huippulahja mummilta ja vaijalta! Tänään oli siis Hennin nimpparit ja me juhlittiin niitä pienesti täällä kotona. Henni sai kauheesti lahjoja ja meidän täytyy joku päivä vähän karsia hänen leluvalikoimaansa ja viedä joitakin leluja kellariin säilöön. Säilytystila loppuu kesken! Tuolilla ei vielä ole sitä omaa paikkaansa, mutta haluaisin tehdä Hennille jonkun ihan oman pienen leikkinurkkauksen! Nyt hänen tavarat ja lelut on vähän sikinsokin. Hensku pyysi aluksi koko ajan että hänet nostettaisiin tuolille ja siitä alas ja taas hetken päästä uudestaan istumaan, mutta hän oppi hetkessä kiipeämään varovasti siihen itse ja onkin illan aikana varmaan sata kertaa käynyt istumassa aina hetken tuolillaan ja heilutellut jalkojaan. Hennula on ihan silminnähden tosi ylpeä sammakkotuolistaan!

Ei mulla nyt taaskaan muuta ollut, kunhan hömppäilen itsekseni ja mietin kaikenlaista! Nää tämmöiset muista ehkä pieniltä tuntuvat asiat on mun mielestä isoja ja siksi halusinkin kirjoittaa niitä tänne muistiin. Hyvää yötä ♥ 

lauantai 18. tammikuuta 2014

#ootd

Ohhoh. Mä heräsin aamulla neljältä ihan pirteenä ku peipponen ja pyörin ja hyörin sängyssä monta tuntia. Kasin maissa kun oisin just saanu unen päästä kiinni, havahduin siihen että Henni aivasti suuren räkäaivastuksen suoraan mun naamaan, ihanaa! Otin pienen nuhanenäsen kainaloon ja me jatkettiin unia vielä tunnin verran. Sen jälkeen herättiinkin pirteenä koko perhe ja mentiin tekemään porkkanalettuja aamupalaks. Mun piti oikeastaan tulla jakamaan teille vaan #ootd, joten jätän höpöttelyt tuonnemas. Huomenna on Henskun nimpparit ja mä haluaisin alkaa jo tehdä herkkuja kun pidetään pienet kahvittelupippalot!
Lainasin iiiiiihhanaa karvatakkia mun pikkusiskolta! Muhkeempaa huppua saa kyllä ettiä :-D Miks mä en osaa olla luonnollisesti kuvissa?! Täytyy varmaan alkaa nappailla joka päivä kuvia et mä tottuisin! Enivei, hyvää lauantaita ♥ 

keskiviikko 15. tammikuuta 2014

Kolmekymmentä varvasta samassa sängyssä


First of all: OLETTE IHANIA! Kiitos kommenteista jotka laitoitte edelliseen postaukseen ❤ latasitte muhun taas ihan uudenlaista poweria! 

Ja sit tähän itse aiheeseen, tai itseasiassa ongelmaan: miten me saadaan toi ipana nukkumaan omassa sängyssään? Minkä ikäisenä teidän lapset on siirtyny isompien lasten sänkyihin? Meidän täytyy nyt laittaa stoppi tälle perhepetisysteemille koska Henni pyörii unissaan ku hyrrä, ja mun korvassa humisee edelleen kun hän potkas mua yöllä päähän. Henni nukkuu ihan poikittain meidän välissä ja minä ja Mikko nukutaan ihan reunoilla ja otetaan välillä potkuja päähän :-D ei kuullosta kivalta, eihän? Nyt kaikki vinkit kehiin, että saatais tyttönen omaan sänkyynsä!! Hän ei siis suostu menee edes päivällä pinnikseen. Hensku siirtyi meidän sänkyyn 6kk-ikäisenä kun hän aloitti yösyönnit (synnäriltä puolivuotiaaks hän nukkui kokonaisia öitä) ja siihen se tytteli sitten vaan jäi eikä halua enää omaan sänkyynsä.

On maailman ihaninta nukahtaa pienen tiitiäisen viereen...


...ja on maailman ihaninta herätä iloisen tiitiäisen vierestä

Todellisuus on kuitenkin tämä,  joten  pliis, kertokaa vinkkejä miten me voitais saada neitokainen tottumaan jälleen omaan sänkyynsä! 

PS. Jos haluatte nähdä enemmän ylempienkuvien kaltaista matskua jota ei esiinny blogissa, seuraa blogia Facebookissa tai Instagramissa @essipsi 

tiistai 14. tammikuuta 2014

Mitä mä syön

Moidoooo! Mä mainitsinkin jo aiemmin, että tää ruokaremppa on lähteny hienosti käyntiin. Vasta pari viikkoa takana, mutta kai sitä saa ees vähän ylpee olla?! Paino on mennyt alaspäin, mutta kropassa ei näy vielä mitään muutoksia. Mutta kyllä se tästä! Viime viikolla mä aloitin jumpan ja kuntosalin koska ruokailu sujuu jo melko ongelmitta. Tavoitteenahan oli saada eka syömiset ruotuun ja vasta sit ottaa liikunta mukaan. Tällä hetkellä mä käyn maanantaisin reisi-vatsa-pakara-jumpassa, keskiviikkoisin x-treenissä, torstaisin salilla ja pyrin käymään päivittäin lenkillä. Mä suunnittelin myös, että tekisin jotain omaa jumppaa kotona, mutta se on vielä vähän suunnitteluvaiheessa!

Eksyin aiheesta! Tän postauksen piti keskittyä ruokaan. Mä yritän syödä maltillisesti, monipuolisesti ja terveellisesti. Aina välillä muistan napsaista kuvan annoksesta ennen syömistä, ja tässä oiskin nyt jotain ruokia joita mä oon viime aikoina tehny ja jotka mun omalla mittapuulla on edes jotenkin terveellisiä :-D

Apua, nyt kun katon jälkeenpäin ni näyttää että mä syön ihan sairaasti! Mut koska paino ei ainakaan oo noussut ylöspäin, niin mä taidan kuitenkin tehdä jotain oikein. Tässä lopuks vielä pientä vertailua, vaiks mitään ei vielä oikeastaan huomaakaan!

tiistai 7. tammikuuta 2014

Sillisalaattia!

Kuvia tallentuu kameraan tiuhaan tahtiin, mutta koska niistä ei saa mitään järkevää aikaiseksi, joten mä teen teille nyt kuvapainotteisen postauksen jonka aiheena on kulunut viikko!



Mä tein lauantaina Jempulle geelikynnet (ylemmässä kuvassa) ja Henskukin halus et hänen kynsi lakataan!

Miks meidän asukuvat ei onnistu ikinä! Pelleilyks menee :-D

Mun ainoat ale-löydöt! Nyt etsinnässä uudet verhot ja pöytäliinat jouluisten tilalle!

Meidän normaalisti niin siisti tyttömme halusi eilen pestä tukkansa puurolla! Isin silmä vältti hetkeksi ja tuloksena oli möhnäpää. Ja eikun suorinta tietä kylpyyn! 


Ja siinä olikin ne tärkeimmät! Syömisistä taidan tehdä ihan oman postauksensa. Mulla on lähtenyt tosi hyvin käyntiin tää ruokaremppa! En oo varmaan ikinä syöny näin terveellisesti ja säännöllisesti ja mä oon paljon energisempi ja pirteempi parempien ruokien ansiosta! Vettä oon kans muistanu litkiä ihan kiitettävästi, vaikka pissahätä piinaa koko ajan :-D Mites teillä muilla on lähteny uusi vuosi käyntiin? Ainiin ja käykää tykkäämässä blogin fb-sivusta jos haluutte lukea useammin kuulumisia! Tykkäämään pääset TÄSTÄ.

keskiviikko 1. tammikuuta 2014

Operaatio Mimmi Timmiks

Otsikkokin sen jo kertoo: ny laihdutetaan! Tai oikeastaan ei, en halua puhua laihduttamisesta. Mä haluun kutsua sitä elämäntaparemontiksi, koska mulla on niiin paljon rempattavaa liikunta- ja ruokailutottumuksieni suhteen. Tarkoitus kuitenkin olisi saada muutama kilo pois, mutta ennenkaikkea mä eniten tarvitsen itseluottamusta. Se on ihan nollassa, eikä oikeastaan voisi tästä enää alemmas mennä, joten olis ihanaa jos voisin katsoa itseäni peilistä hymyillen ja ylpeänä! Mä oon iloinen, että oon vihdoinkin sisäistänyt sen, että dieetit ei kannata, vaan täytyy tarkastella laajemmin elämäntapojaan. Mulla on ollut paljon aikaa kerätä näitä kiloja, miksi siis olen vaatinut kropaltani ihmeellisyyksiä ja yrittänyt saada kiloja pois mahdollisimman nopeasti jollain dieetillä? Vaikka pari kiloa oiskin välillä lähtenyt, on ne aina tulleet takaisin kun olen palannut mässäilemään ja "normaaliin arkeen". Loppuvuosi meni ihan plörinäksi enkä miettinyt syömisiäni yhtään, mutta pidin mielessäni 1.1 alkavan rempan.

Remppa aloitetaan tälläkertaa hoitamalla ruokailutottumukset kuntoon. Mä oo päättänyt edetä askelittain, enkä odota saavani kaikkea heti hallintaan. Mun mielestä ei myöskää kannata asettaa liikaa tavoitteita kerralla, ettei motivaatio häviä! Senpä takia mä nyt ekana keskitynkin ruokapuoleen ja vasta sen ollessa kunnossa, otan liikunnan mukaan kuvioihin! Tässä siis ekat tavoitteet: 

Juon vähintään 2 litraa vettä päivässä
Syön samaan aikaan kuin Henni (5krt/päivä)
Pidän vain yhden herkkupäivän
Jätän perunan, pastan ja vaalean leivän pois

Kuulostaa ehkä helpolta, mutta sitä se ei ainakaan mulle ole. Tai no joo, on se helppoa, mut mä vaan oon selkärangaton! Vettä juon tosi harvoin, koska en vaan yksinkertaisesti muista. Nyt latasin puhelimeeni Water your body-sovelluksen, joka muistuttaa mua lorottamalla. Ihan loistavaa, kannatta kokeilla! 

Ja mistä mä edes aloittaisin tän ruokahömpötyksen... Huoh. Kaikki pielessä. Välillä syön kerran päivässä, välillä koko päivän. Syön tylsyyteeni ja aina kun tekee mieli, vaikka ei edes olis nälkä. Helpottaa jo paljon, kun pääsen tästä tavasta eroon. Annoskootkin on ihan pielessä; mä syön aina niin paljon, että mulle tulee kauhea ähky enkä ikinä lopeta ajoissa. Kasviksia on liian vähän. Jauhelihaa käytetään liikaa. Olen tositosiTOSI tarkka siitä, että Henni syö terveellisesti ja ruokailuajat pysyy samana, mutta jostain syystä itseeni en jaksa panostaa. Mutta koska mä olen ihana ja sen arvoinen, aion keskittyä myös itseeni :-) Mä tiedän että teiltä pursuaa uudenvuodenlupaukset korvista ulos, mutku tää vaan tuntuu paljon helpommalta alottaa puhtaalta pöydältä ymsyms, kyl te tiedätte!

Ja siinäpä näkyy se lähtötilanne. Mua motivoi ihan hurjasti ennen/jälkeen-kuvat, ja voisinkin tuijotella niitä vaikka kuinka! Esittelen teille omia kuviani sitten jonkun ajan päästä. Wish me luck! Kuinka moni muu teki saman lupauksen mun kanssa? Pidätkö kenties aiheesta blogia? Vinkkaa siitä kommenttiboksissa!
© Bella Bambina 2012 | Blogger Template by Enny Law - Ngetik Dot Com - Nulis - Jemina Immonen